NHL:n pudotuspelit käynnistyvät – Antti Mäkinen povaa finaaleihin yllättävää kaksikkoa
NHL:n pudotuspelit pyörähtävät käyntiin Suomen aikaa varhain tiistaina 18. huhtikuuta. Tänäkin keväänä kaikki ottelut ovat katsottavissa suorina lähetyksinä Elisa Viihde Viaplayssa ja V sport -kanavilla.
Viaplay kertoo tiedotteessaan, että studiolähetykset asiantuntija-analyyseineen ovat luvassa aina prime time -otteluiden yhteydessä viikonloppuisin. Ensimmäinen studio käynnistyy tulevana viikonloppuna sunnuntaina 23. huhtikuuta kello 19.30 alkaen.
Pudotuspeleissä pääasiantuntijana toimii Ville Nieminen. Muina asiantuntijoina toimivat muun muassa Ossi Väänänen, Jussi Jokinen, Riku Helenius, Sami Hoffrén ja Kimmo Timonen. Studioisäntänä tahtipuikkoa heiluttaa Tuomas Meling. Suomenkielisistä selostuksista vastaa pääosin Antti Mäkinen. Muina selostajina pudotuspeleissä kuullaan Tero Kainulaista, Velja Engströmiä ja Nuutti Vihtilää.
– Odotukset ovat kovat pudotuspelien suhteen. NHL-kauden aikana nähdään koko ajan miten peli kehittyy kauden edetessä taktisemmaksi ja peli paranee kierros kierrokselta, Nieminen linjaa kuluvaa kautta Viaplayn tiedotteessa.
Ennakkosuosikkeina finaaleihin povataan muun muassa Boston Bruinsia sekä viime kauden mestaria Colorado Avalanchea.
– NY Rangers saattaa olla itäisen konferenssi musta hevonen. Lännessä Coloradolla on ollut kova lopputyöntö Tampaa vastaan. Uskon että Colorado on jatkossa. Edmonton on puolestaan musta hevonen läntisestä konferenssista. Mutta kuka pelaa ketä vastaan – se jää nähtäväksi, Nieminen jatkaa. Katso Ville Niemisen kommentit kokonaisuudessaan.
NHL-selostaja Antti Mäkinen povaa puolestaan finaaliin hieman yllättävää kaksikkoa.
– Pudotuspelien taivas on jälleen täällä! 16 joukkuetta ja ainoa tavoite on voittaa Stanley Cup. Jännitys ja kilpailuasetelma on huipussaan seuraavat kaksi kuukautta. Jääkiekkomiehenä en tiedä mitään parempaa kuin NHL:n pudotuspelit. Oma veikkaukseni finaalipariksi ovat Edmonton Oilers ja Toronto Maple Leafs, Mäkinen povaa.
Näet NHL:n pudotuspelien otteluparit ja otteluohjelman täältä.
Lähde: Viaplay Group
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”