Miksi ihmeessä kehut saanut Ukko-Pekka Luukkonen passitettiin NHL:stä farmiin? ”Nämä ovat positiivisia ongelmia”
Buffalo Sabresin NHL-vahti Ukko-Pekka Luukkonen lähetettiin taannoin takaisin AHL-joukkue Rochester Americansiin. Lähes kahden kuukauden mittainen jakso tarunhohtoisessa oli suomalaiskassarille varsin pirteä.
Koko kaudella Luukkonen on pelannut 13 matsia prosentein 89,4. AHL:ssä Rochesterissa saldo on yhdeksän ottelun jälkeen 89,8.
Miksi ihmeessä kuusi peräkkäistä ottelua voittanut molari sai käskyn farmiin? Siksi, että tällä hetkellä torjuntavastuun Sabresissa kantavat 41-vuotias Craig Anderson ja 27-vuotias Eric Comrie.
Anderson on torjunut 14 pelissä prosentein 92,3, 11 ottelussa pelanneen Comrien saldo (88,7) jää 23-vuotiaan Luukkosen tilastojen taakse.
– Nämä ovat positiivisia ongelmia. Tässä työssä tulee eteen monia haastavia asioita, mutta tämä on hyvä juttu. Meillä on kolme tervettä veskaria, joista jokaiseen luotamme, Buffalon GM Kevyn Adams sanoi NHL:n nettisivuilla.
– Me todellakin pidämme siitä, miltä Luukkosen peli on näyttänyt viime aikoina ja miten hän on kehittynyt.
Adams muistutti, että Luukkonen on pelannut tiukoissa paikoissa kovia joukkueita vastaan.
– Hän on huokunut rauhallisuutta, ja joukkueemme on pelannut luottavaisin mielin hänen edessään.
– Olemme innoissamme siitä, että meillä on nyt kolme maalivahtia, joihin uskomme ja joihin joukkueemme luottaa.
Sabresin kausi jatkuu tänä yönä Seattle Krakenia vastaan, Americans pelaa AHL:ssä seuraavan kerran torstaiyönä Laval Rocketia vastaan.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”