Voi voi: NHL-varaus ja ensi kesän varausehdokas mukana tappelussa kotimaassaan – toinen jäi ulos alustavasta MM-kisajoukkueesta

NY Rangersiin tänä vuonna kakkoskierroksella 63:ntena varattu 18-vuotias slovakialaislupaus Adam Sykora säväytti keväällä Tampereella ja Helsingissä pelatuissa miesten MM-kisoissa. Hän iski puolivälieriin asti yltäneelle Slovakialle tehot 2+1 – siis vain 17-vuotiaana.
Nyt pelaaja on noussut otsikoihin täysin erilaisessa valossa.
Slovakialainen Sport-nettisivusto kertoi, että Sykora ja tämän maanmies, ensi vuonna NHL:ään todennäköisesti varattava vuotta nuorempi Ondrej Molnar osallistuivat Nitran erään koulun salibandyturnauksessa leimahtaneeseen tappeluun.
Se sai alkunsa, kun Sykoraa taklattiin kyseenalaisella tavalla. Salibandyssa taklaaminen on kielletty tyystin. Sykora oli pitänyt puolensa antamalla vastustajalle suusanallista palautetta, jonka jälkeen telkät lähtivät pöntöistä totaalisesti.
Molnar oli tullut puolustamaan Sykoraa, ja tämän kerrotaan lyöneen jotain osapuolta verisesti. Uhrin leuka oli murtunut, ja tapaus oli vaatinut sairaalahoitoa. Lisäksi Molnar oli mediatietojen mukaan jahdannut jotain toistakin henkilöä ja kiinni saadessaan hän olisi kaatanut tämän ja vielä potkinut.
Hässäkästä on alkanut poliisitutkinta.
Molnaria ei valittu Slovakian alle 20-vuotiaiden alustavaan maajoukkueen kokoonpanoon luotsi Ivan Fenesin mukaan. Kuulemma ”vähemmän pidetty päätös” oli tehty maan Jääkiekkoliiton kanssa, luotsi kertoi slovakialaismedoille. Sykora puolestaan oli sanojensa mukaan pahoillaan tapahtuneesta, ja hän haluaisi hiljalleen unohtaa menneet.
Sykora on pelannut tällä kaudella Slovakian pääsarjan HK Nitrassa 20 ottelua pistein 2+7=9. Molnar on pelannut myös Nitrassa 22 pelissä tehoin 2+3=5. Lisäksi vyöllä on yksi peli Slovakian nuorten sarjasta saman seuran junnuista pistein 1+0=1.
Nuorten MM-kisat alkavat Kanadassa tapaninpäivänä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili