Patrik Laine palaamassa pian askiin – suomalainen ei kierrellyt kohtalonsa suhteen: ”Turhauttavaa”
Columbus Blue Jacketsin riveistä tällä kaudella kahden ison loukkaantumisen verran sivussa olleen Patrik Laineen paluu NHL-kaukaloihin tällä erää on lähellä. Pelaaja saatetaan nähdä askissa jo alkavana viikonloppuna.
NHL:n nettisivuilla kerrottiin, että noin kolme viikkoa sivussa ollut pelaaja pääsi treenaamaan tällä viikolla onnistuneesti.
– Hänellä oli hyvät harjoitukset, ja hänestä tuntuu paremmalta. Tarvitsemme toiset hyvät harjoitukset torstaina, ja teemme päätöksen pelaamisesta Winnipegissä, Columbus-luotsi Brad Larsen valotti.
Todennäköisimmin paluu tapahtuu Winnipeg Jets -ottelussa, eli suomalaisen entistä joukkuetta vastaan. Hän pelasi Jetsissä NHL-uransa ensimmäiset kaudet 2016-21. Laineelle sillä ei ole väliä, mitä porukkaa vastaan paluu peleille tapahtuu.
– Sillä ei ole väliä, missä ja ketä vastaan paluu tapahtuu. Haluan vain pelata. Olen luistellut tällä viikolla paljon, joka päivä. Nyt oloni tuntuu hyvältä, ja yritän parantaa päivä päivältä.
Pelaajan kauden ensimmäinen loukkaantumisjakso otti pari viikkoa heti kauden alussa.
– Tämä on ollut turhauttavaa – etenkin, kun kesäni, harjoitusleiri ja harjoituskausi sujuivat hyvin. Sitten jouduin heti pariksi viikoksi sivuun, mikä oli turhauttavaa. Mutta siitä itkeminen ei auta. Minun pitää vain yrittää päästä takaisin hyvään pelikuntoon.
Laine on iskenyt kauden kahdeksassa pelissä tehot 2+2=4.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikko Rantaselle lisää lunta tupaan – nyt tuli mojovat sakot
- Leijonat vahvistuu: Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi

- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Dallas sysättiin kuilun partaalle – suomalaishyökkääjästä surkea uutinen
- Kiekkokansa suree – rakastettu NHL-suuruus on kuollut