Taas nollapeli! Ville Husso liitti itsensä todella harvinaiseen joukkoon NHL:ssä: ”Vain voitot merkkaavat minulle”
Detroit Red Wingsin Ville Husso nousi joukkueensa sankariksi torstaiyönä, kun hän torjui 3-0-voiton Nashville Predatorsista. Husso venyi kumilätkän eteen 26 kertaa.
Helsinkiläiskasvatti on saanut kaudelle hurjan alun. Kun nollapeli oli hänelle kolmas kauden 13:nnessa pelissä, liitti Husso nimensä seurahistoriaan.
Hän on vasta kolmas kassari Detroitin ja sitä edeltäneiden joukkueiden – Detroit Cougars ja Detroit Falcons – historiassa, joka on pystynyt ottamaan kolme nollaa maksimissaan 15 ensimmäisessä ottelussa.
Muut ovat neljään nollapeliin kaudella 1926-27 pystynyt Hap Holmes ja kolme nollaa sesongilla 1928-29 ottanut Dolly Dolson. Kuten vuosiluvuista näkee, on kysessä todella harvinainen temppu.
Husso kommentoi urakkaansa Bally Sportsin mukaan rauhallisesti. Kaksi pinnaa oli tärkeä juttu.
– Vain voitot merkkaavat minulle. Äijät pelasivat uskomattoman hyvin, kahden miehen alivoima oli hämmästyttävä tappo.
Red Wings joutui pelaamaan toisessa erässä kahden miehen alivoimaa puolisentoista minuuttia.
– Uskon meidän olevan nyt hyvällä tiellä. Mutta on myös asioita, joissa voimme olla parempia. Työnteko on kuitenkin nyt hyvällä tasolla.
Husson tähdittämä Detroit on kerännyt pisteitä itäisen konferenssin joukkueista viidenneksi eniten.
- Jevgeni Malkinin sopimuksesta paljastui kiinnostava pykälä – NHL-jätti apajilla
- Stanley Cup -mestari ei luovuta – 11 NHL-kauden mies tekee paluun!
- Näkökulma: Kun Winnipegin vapahtaja olikin vain tavallinen ruotsalainen teini
- Edmonton joutui erikoiseen tilanteeseen – tuntematon maalivahti nousi NHL-kokoonpanoon!
- Kasperi Kapanen pudotti hanskat NHL:ssä – Connor McDavid jatkoi hirmutehoiluaan
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä

- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!