IS: Eurooppaan palannut Kristian Vesalainen kertoo karusta NHL-ajastaan: ”Pohjalla kävin”
Kristian Vesalainen pelasi neljä kautta Pohjois-Amerikassa, mutta todellinen NHL-läpimurto jäi tekemättä. Suomalaislupaus jäi pieneen rooliin Winnipeg Jetsissä. Täksi kaudeksi hän halusi palata Eurooppaan isomman vastuun perässä.
Ilta-Sanomien haastattelussa Vesalainen kertoo avoimesti ajastaan Pohjois-Amerikassa. Tarunhohtoisessa pelaaminen ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.
– Se oli sitä grindaamista. Vähillä minuuteilla koetin pelata paskat housussa niin sanotusti. Ettei vaan tule virheitä, Vesalainen sanoo.
– Kolme neljä vuotta ehdin siellä olla, eikä se touhu minun osaltani muuttunut oikein miksikään. Se oli sitä neloskenttää. Piti vain tehdä ne tietyt jutut, eikä saanut hirveästi sooloilla. Ei se ollut sellaista, että olisin enää halunnut jatkaa siellä.
Aika Winnipegissä oli todella raskasta.
– En voi sanoa voineeni hirveän hyvin. Eniten se oli raskasta juuri henkisesti. Kyllä siinä joutui aina päivisin soittelemaan kavereita läpi, että pääsi irti kiekosta, Vesalainen kertoo.
– Oli vaikea latautua peleihin. Totta kai yritin parhaani, mutta aika iso pettymys siinä tulee, kun saa pelata sen neljä minuuttia. Se oli kova paikka. Aika pohjalla kävin.
Hiljattain Vesalainen siirtyi Liigaan HIFK:n riveihin. Alkukaudella hän pelasi 15 ottelua SHL:ssä tehoin 1+2=3.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”