Vegasiin sopimuksen tehnyt suomalainen ei päässytkään NHL:ään – Jukka Jalonen kommentoi ihmeissään – ”Kyllä minua harmittaa”
HELSINKI. Sakari Manninen on tehnyt itseään tutuksi suomalaiselle jääkiekkoväelle Leijonien pelipaidassa. Viime talvena hän iski kultaisissa olympiakisoissa neljä maalia, MM-turnauksen Manninen päätti finaalin kultaiseen jatkoerämaaliin.
Sittemmin pelaaja sai sopimuksen NHL-joukkue Vegas Golden Knightsiin. Siellä 30-vuotias pelimies ei ollut päässyt pelaamaan tämän jutun kirjoitushetkeen (1.11.) tultaessa, mutta AHL:n puolella Henderson Silver Knightsissa otteluita oli kertynyt vyölle viisi kappaletta.
Leijonaluotsi Jukka Jalonen kertoi näkemyksensä kultahyökkääjän tilanteeseen maanantaina erään helsinkiläishotellin mediatapaamisessa.
– Kyllä minua harmittaa, että hän ei päässyt pelaamaan sinne (NHL:ään). Totta kai koutsit ottaa parhaat pelaajat, se on selvä asia. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kun katselin sunnuntai-iltana NHL:ää telkkarista, niin Manninen olisi ollut kentällä aika hyvä parhaimmillaan. Siitä ei ole kahta sanaa.
– Olisi mahtunut jompaan kumpaan tai ehkä kumpaankin joukkueeseen neljän sentterin joukkoon, Jalonen jatkoi viitaten viime sunnuntaina pelattuun New Jersey Devils – Columbus Blue Jackets -matsiin.
Manninen pelasi Vegasin NHL-joukkueessa yhden treenipelin, eli pelipaikat olivat oletettavasti tässä vaiheessa jo aika pitkälle sementoidut.
– Jos hän pelaa AHL:ssä hyvin ja NHL:ään tulee tarvetta, niin sitten varmaan nostetaan ylös. Näinhän se menee. Toivottavasti pääsee kokeilemaan, saisi kunnon sauman.
Jalosen mukaan voi miettiä niin, että nuoren pelaajan tultua sarjaan tämän kannalta on parempi, että tie vie vähän heikompaan joukkueeseen.
– Tämä siksi, että pääsee pelaamaan. Esimerkiksi Liigan Tapparassa tai Kärpissä ei hirveästi ole ollut nuoria pelaajia silloin, kun he pelaavat mestaruuksista.
– Vegas on aika hyvä ryhmä. Siihen joukkueeseen on vähän vaikeampi murtautua kuin häntäpään joukkueeseen. Se on ihan inhimillistä.
Yksi oiva esimerkki tähän aiheeseen liittyen on Vadim Shipatshev, joka pelasi Vegasissa vain kolme matsia kaudella 2017-18. Hän tuli NHL:ään KHL:n SKA Pietarista, jossa hyökkääjä takoi kausien 2013-17 aikana runkosarjoissa pinnoja 32:n ja 76:n väliin.
Jalonen toimi SKA:n päävalmentajana kausina 2012-14.
– Hän on hyvä pelaaja, mutta en ollut yllättynyt, ettei hän mahtunut pelaamaan. Kamppailuvaatimus, kovuus ja tällainen tulee Manniselta selkäytimestä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”