Hämmentävä ratkaisu: Järkyttävistä teoista tuomittu jääkiekkoilija teki NHL-sopimuksen

Järkyttävässä kiusaamiskohussa ryvettynyt puolustaja Mitchell Miller, 20, on solminut NHL:n tulokassopimuksen Boston Bruinsin kanssa.
Miller on alkujaan Arizona Coyotesin vuoden 2020 neljännen kierroksen (111.) varaus, mutta kuvottavien tietojen tultua julki Coyotes päätti vapauttaa huippulupaavan puolustajan.
Miller piti jääkiekosta välivuoden kaudella 2020-21. Viime kaudella hän pelasi Yhdysvaltojen yliopistosarja USHL:ssä 60 ottelua tehopistein 39+44=83.
Millerin synkkä tausta
Lokakuussa 2020 julkisuuteen kantautui tieto, että Miller oli vuoden 2016 aikana kiusannut kehitysvammaista poikaa Isaiah Meyer-Crothersia. Meyer-Crothersin äidin mukaan hänen poikansa oli henkiseltä iältään neljä vuotta muita ikäisiään nuorempi.
Ohion poliisin mukaan Miller oli jatkuvasti haukkunut tummaihoista Meyer-Crothersia N-sanalla sekä brownieksi.
Tapahtumahetkellä 14-vuotiaan Millerin kerrotaan myös pahoinpidelleen Meyer-Crothersia sekä pakottaneen häntä tekemään epämiellyttäviä asioita, kuten syömään pisoaarissa ollutta tikkaria, jonka päälle Miller ja toinen poika olivat väitetysti virtsanneet. Miller ja toinen kiusaaja saivat lopulta tuomion pahoinpitelystä ja kiusaamisesta.
Uusi mahdollisuus
Bruinsin seurapresidentin Cam Neelyn mukaan Miller aikoo jatkaa työskentelyä ammattilaisten kanssa tullakseen paremmaksi ihmiseksi ja esikuvaksi.
– Boston Bruinsin edustaminen on etuoikeus, jonka otamme vakavasti organisaatiossamme. Vaadimme kunnioitusta ja korkeaa moraalia kaikilta pelaajiltamme ja työntekijöiltämme. Olemme viimeisen kahden viikon ajan viettäneet aikaa Millerin kanssa. Olemme yrittäneet oppia hänestä lisää ihmisenä sekä hänen merkittävistä virheistään, joita hän teki koulussa. Tässä ajassa Miller osoitti ottavansa vastuun teostaan ja olevansa valmis työstämään itseään ammattilaisten kanssa, Neely kommentoi.
Joulukuussa 21 vuotta täyttävä Miller kertoo katuvansa tekojaan. Vielä vuoteen 2021 asti puuttunut anteeksipyyntökin on nyt tehty.
– Kun olin kahdeksannella luokalla, tein äärimmäisen huono valinnan ja käyttäydyin epäkypästi. Kiusasin yhtä luokkatoveriani. Kadun syvästi tekoani ja olen pyytänyt anteeksi häneltä, Miller sanoi tiedotteessa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kahdella NHL-pelaajalla varustettu Latvia kirjoitti MM-historiaa – USA romahti ulos mitaleilta
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Kanadan NHL-tähti sortui MM-kisoissa alhaiseen tekoon – Lasse Kukkoselta suorat sanat C Moren studiossa: ”Tuo on nolo tilanne”
- Tässä on neljä uutta ehdokasta Columbuksen päävalmentajaksi – mukana venäläinen jokerikortti
- Näin Teuvo Teräväinen kommentoi vaikeaa NHL-kauttaan: ”Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut”
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä Kari Jalosesta
- Yllätyssiirto! Coloradon suomalainen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Sopimus julki! Dallas Starsin suomalaispelaaja vaihtaa maisemaa
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Kyle Dubasin kohu paisuu – nyt NHLPA on aloittanut oman tutkinnan agenttisotkusta
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan