Pian vakiopaikka ylhäältä? Nämä suomalaispelaajan stepit ovat kiinnittäneet Oilers-luotsin huomion – ”Hänen pelaamisensa kiekon kanssa on parantunut”
Kuopiolaislähtöinen pakki Markus Niemeläinen on pallotellut tällä kaudella NHL:n ja AHL:n välillä.
Ensiksi mainitussa pelejä on kertynyt vyölle Edmonton Oilersin paidassa viisi kappaletta, Bakersfield Condorsissa matseja on vyöllä kaksi pistein 0+1.
Otanta on tämän kauden osalta toki pieni, mutta vielä viime kaudella vastuu jakautui toisinpäin – eli suurempi osa sesongista meni AHL:n puolella.
Niemeläisen kehittyminen on huomattu Oilersissa, NHL:n nettisivujen jutussa kirjoitettiin.
– Hänen pelaamisensa kiekon kanssa on parantunut. Jokainen tietää, että hänellä on hyvä ajoitus ja hän pääsee iholle, kun joku yrittää kiertää häntä. Isoksi pelaajaksi hän luistelee hyvin ja ottaa tilan pois nopeasti, öljypaitojen luotsi Jay Woodcroft kehui.
Taalaliigassa Niemeläisen minuutit ovat pyörineet vajaan seitsemän ja reilun yhdeksän välillä vuoristoratamaisesti.
– Hän on pelannut hyvin ja ansainnut enemmän minuutteja. Hän tuo uuden ulottuvuuden takalinjoillemme.
Oilersin pelit jatkuvat ensi yönä Chicago Blackhawksia vastaan.
LUE MYÖS:
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!