TOP 10: Tässä parhaat ehdokkaat NHL:n vuoden tulokkaaksi

Moritz Seider oli viime kauden tulokkaiden ykkönen. Calder Trophy -kisa oli tiukka, ja samaa on ennakkoon luvassa tälläkin kaudella.
Scott Perunovich olisi ollut yksi ehdokkaista tällä listalla, mutta olkapäävamma pitää St. Louis Bluesin lupaavan puolustajan sivussa kaukaloista suuren osan kaudesta. Lukas Reichel oli listalla kunniamainintana ennen AHL-komennustaan.
Täytyy korostaa, että lista ei ole näiden pelaajien paremmuusjärjestys, vaan mahdollisuudet päästä esille juuri tällä kaudella ovat otettu huomioon tärkeänä prioriteettina.
1. Matthew Beniers, Seattle Kraken
Matthew Beniers debytoi viime kaudella NHL:ssä kymmenen pelin verran, ja antoi myrskyvaroituksen. Kolme maalia ja kuusi syöttöpistettä olivat viime vuoden kakkosvaraukselta työnäyte, jota on vaikea olla huomioimatta.
Uhkakuva Beniersin Calderin kannalta on pelaaminen Seattle Krakenissä. Marraskuussa 20 vuotta täyttävä yhdysvaltalaishyökkääjä on jo valmiiksi yksi tarkimmin vartioiduista pelaajista NHL:n tuoreimman joukkueen kokoonpanossa.
2. Cole Perfetti, Winnipeg Jets
Cole Perfetti on ollut Kristian Vesalaisen ja Ville Heinolan ohella yksi Paul Mauricen aikakauden uhreista Winnipeg Jetsissä. Tällä kaudella ammattilaisuransa kolmannen kauden aloittava kanadalaissentteri saa Rich Bownessin alaisuudessa takuulla enemmän vastuuta.
Daily Faceoff kaavailee Perfettin pelaavan laiturina Pierre-Luc Dubois’n ja Blake Wheelerin rinnalla.
3. Jack Quinn, Buffalo Sabres
AHL:n parhaaksi tulokkaaksi valittiin viime kaudella Jack Quinn, joten seuraavaksi on aika valloittaa NHL. Äärimmäisen taitava maalintekijä dominoi farmissa 45 ottelun verran tehopistein 26+35=61.
Kahdeksantena vuoden 2020 varaustilaisuudessa valittu Quinn on debytoinut NHL:ssä keräten yhden maalin ja yhden syöttöpisteen.
4. Owen Power, Buffalo Sabres
Ennen Beniersiä viime vuonna varattiin ainoastaan Owen Power. Buffalo Sabresissä on tarjolla Quinnin tapaan varmasti kosolti peliaikaa, mikäli peli yhtään kulkee.
Isokokoiseksi puolustajaksi hyvin liikkuva Power on hyökkäysuhka, mutta Calder-voittoon vaadittava säkenöinti tilastollisesti voi olla haastavaa. Pekingin olympialaisissa hän ei ollut huono, mutta ei säväyttänytkään.
5. Mason McTavish, Anaheim Ducks
Mason McTavish olisi kyennyt pelaamaan NHL:ssä jo viime kaudella, mutta debyyttikausi rajattiin yhdeksään otteluun, että tulokassopimusta saatiin jatkettua vuoden pidemmäksi. Viime vuoden kolmosvaraus kerkesi saada tililleen tehopisteet 2+1=3.
McTavish säväytti Kanadan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina voittaen turnauksen pistepörssin ylivoimaisesti yli kahden pisteen ottelukohtaisella tahdilla. Olympialaisissa hän ei Powerin tapaan astunut esiin, vaikka peliaikaa tuli kohtuullisesti.
6. Kent Johnson, Columbus Blue Jackets
Kent Johnson on pelaaja, johon Columbus Blue Jacketsissä on ladattu paljon odotuksia. Viime kaudella NHL:ssä otteluita ja tehopisteitä tuli viime vuoden viitosvarauksella yhtä paljon kuin McTavishillä.
Aivot Johnsonilla raksuttavat hurjalla tehokkuudella kaukalossa ollessaan, ja Blue Jacketsissä on tonttia tarjolla keskikaistalla. Jos kesän harjoitusjakso on mennyt hyvin, on vahvistuneiden sininuttujen riveissä mahdollisuus päästä pistetilastoihin tiuhaan tahtiin.
7. Noah Cates, Philadelphia Flyers
Philadelphia Flyersin kausi ei paljoa hurraa-huutoja aiheuttanut, mutta Noah Cates oli pieni valonpilkahdus. Viidennellä kierroksella viisi vuotta sitten varattu yhdysvaltalainen esiintyi 16 NHL-ottelussa keräten tehopisteet 5+4=9 tehotilaston näyttäessä neljän pykälän verran positiivista.
Pitkässä juoksussa on siitä huolimatta vaikea nähdä Catesin olevan tämän joukon paras tilastollisesti. Kenties 23-vuotiaan laiturin tarina tällä kaudella muistuttaa viime kauden Anton Lundellista.
8. Marco Rossi, Minnesota Wild
Toissa kaudella Marco Rossi oli koronatartunnan vuoksi lähes henkihieverissä ja sivussa käytännössä koko kauden. Siihen nähden viime kausi meni hyvin, ja etunimikaima Marco Kasperin kanssa itävaltalaisen jääkiekon tulevaisuuden eturiviin kuuluva hyökkääjä debytoi Minnesota Wildin NHL-kokoonpanossa kahden ottelun verran.
Rossi on pelikäsitykseltään Johnsonin ohella tämän kauden tulokaskatraan ykkösmies. Ennakkoon 21-vuotias sentteri ei aloita kauttaan kahdessa kärkiketjussa, mutta rahkeet riittävät haastaa Joel Eriksson Ek tai Ryan Hartman, jos jomman kumman putki ei kulje odotetulla tavalla.
9. Shane Pinto, Ottawa Senators
Shane Pintolta odotettiin viime kaudella paljon, mutta hänet saatiin pelikuntoon vain viidessä ottelussa. Toissa kauden 12 matsin 1+6=7 on vaikuttava lukema.
Pinton on miltei mahdoton murtautua keskikaistalla sentteriksi siirtyneen Tim Stützlen tai Josh Norrisin ohi, joten Catesin tapaan laadukkaalla kahden suunnan pelillä on mahdollista saada Calder-äänestyksessä huomiota.
10. Jake Neighbours, St. Louis Blues
St. Louis Bluesin kannattajat harmittelivat viime kaudella Jake Neighboursin lähettämistä juniorikiekon pariin, mutta kenties tällä kaudella paikka irtoaa nuottipaidoissa kolmesta kärkiketjusta. Bluesissa kolmosketjussa on jo mahdollista saada jo jonkin verran pistetuotantoa aikaan, eikä Brandon Saad ole aivan mahdoton sivuutettava toisesta vitjasta.
Neighbours tekee väsymättömästi töitä joukkueensa puolesta ja kykenee luomaan joukkuekavereilleen maalipaikkoja hyvällä tahdilla. 20-vuotiaan fyysisen laiturin kohdalla uhkakuva ovat loukkaantumiset, jotka ovat sotkeneet merkittävän osan kahdesta viime kaudesta.
Kunniamaininnat: JJ Peterka (Buffalo Sabres), Shane Wright (Seattle Kraken) ja Jack Drury (Carolina Hurricanes)
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Ottawa Senators umpikujassa – nuoren maalitykin leiri täysin eri linjoilla uuden sopimuksen vuosipalkasta
- Edmonton Oilers heivasi kaksi konkarihyökkääjää siirtolistalle
- Maalihanat auki! Ykkössentteriksi istutettu Patrik Laine heilutteli maaliverkkoja
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään – kahdelle suomalaiselle lähtöpassit!
- NHL:ään siirtynyt suomalaistähti ilmiliekeissä – mätti huipputehot ja sai kehut päävalmentajalta: ”Hänet palkittiin tänä iltana”
- Anaheimille valtava takaisku – tähtihankinta pitkälle sairaslomalle
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa
- Koeaika päättyi – yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus sai lähtöpassit
- Nuori suomalaispuolustaja asetettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Minnesota Wild lätkäisi rahakkaan sopimuksen yli 700 NHL-ottelun konkarille
- Colorado Avalanchen kesän tähtihankinta myöntää: Teki kalliin virheen vapailla markkinoilla – ”Tajusin, ettei se ole mahdollista”
- Kiekkoraamattu: Tampa Bay Lightning kaappaamassa suomalaisen NHL-vahdin?
- Pittsburgh pisti tuulemaan! Nakkasi viisi pelaajaa siirtolistalle
- Eeli Tolvanen hirmuvireessä NHL:n harjoituskaudella! Laukaus teki taas tuhoa: ”HÄNTÄ EI VOI PYSÄYTTÄÄ”
- NHL-ura tauolle? Arizona Coyotes näytti ovea suomalaispuolustajalle
- Tampa Baylle tipahti karmeita uutisia: Andrei Vasilevski pitkään sivussa – korvaaja ei ole häikäissyt NHL-tasolle
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa
- Ville Husso listaa isoimman kehityskohteensa NHL-ykkösvahtina – päävalmentaja lyö tiskiin ison haasteen
- Minnesota Wildilta iso kiinnitys – NHL-pistelingolle muhkea sopimus!
- Koeaika päättyi – yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus sai lähtöpassit