IL: Olli Jokinen hehkuttaa kahta Liigan suomalaislupausta: ”Lähtee Pohjois-Amerikkaan”
Mikkelin Jukureissa pelaa tällä Liiga-kaudella kaksi mielenkiintoista nuorta lupausta: puolustaja Joni Jurmo ja hyökkääjä Niko Huuhtanen.
Iltalehden haastattelussa päävalmentaja Olli Jokinen hehkutti kaksikon kykyjä.
– Puolustaja Jurmo oli hyvä jo viime kaudella. Hän pelasi hyvät nuorten MM-kisat ja on mennyt eteenpäin pelaajana ja ihmisenä. Henkinen kapasiteetti on kasvanut, Jokinen arvioi.
– Hän on tehnyt paljon duunia tammikuusta asti. Uskon, että hän pelaa pari hyvää kautta Liigassa ja lähtee Pohjois-Amerikkaan. Hän on sellainen tyyppi.
Tällä kaudella Jurmo ei ole saanut vielä pelejä alleen Liigassa. Hän on Vancouver Canucksin varaus.
Huuhtanen siirtyi Jukureihin täksi kaudeksi WHL:stä. Kolmeen Liiga-otteluun hän on jo pyssyttänyt tehot 1+2=3. Hän on puolestaan Tampa Bay Lightningin varaus.
– Hän on erittäin rosoinen kaveri, jolla on oikeanlainen asenne. Hän ei kumarra ketään, tuli Liigaan aika kukkopoikana, Jokinen nauraa.
– Hän on erinomainen maalintekijä ja hyvä joukkuepelaaja.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”