Winnipeg-tähti Mark Scheifele korjaili kohulausuntojaan – siirtohuhut jäihin? ”Olin ehkä liian rehellinen”

Winnipeg Jetsin ykkössentteri Mark Scheifele aiheutti kohuotsikoita lausunnoillaan viime kauden päätyttyä tähden vihjailtua siirrostaan ja kerrottua aikovansa miettiä kesän aikana, mikä on parhaaksi tämän uran jatkon kannalta
Nyt kanadalainen on perustellut kärkkäitä lausuntojaan TSN:lle. Scheifelen mukaan asia esitettiin mediassa turhan raflaavalla tavalla.
– Kun sanoin nuo kommentit, aloitin vastaukseni kertomalla kuinka paljon rakastan pelata Winnipegissä ja että olen saanut kuulua 10 vuoden ajan osaksi tätä upeaa yhteisöä. Kaikki tuntuivat käynnistäneen nauhurinsa vasta tuon jälkeen, Scheifele muistelee.
– Yhtäkkiä näin kaikki otsikot, joissa minua oltiin kauppaamassa milloin mihinkin. Tällä tavoin media käsittelee asioita, mutta olin ehkä hieman liian rehellinen kommenteissani. Yleensä olen varsinainen klisee-automaatti mitä tulee mediaan, mutta todellisuudessa olen kaveri, joka rakastaa puhua jääkiekosta ja se (seuran tulevaisuuden suunta) on kysymys, johon haluan vastauksia. Haluan keskustella asiasta johtoportaan kanssa ja katsoa sitten, mitä tapahtuu.
29-vuotias Scheifele muistuttaa samalla olevansa innoissaan uudesta päävalmentaja Rick Bownessista.
– Olen pelannut lähestulkoon koko urani saman valmennuksen alaisuudessa, joten muutos tuntuu tavallaan raikkaalta ja uudelta alulta. Hän tuo varmasti mukanaan joitakin uusia ideoita, Scheifele ennakoi.
Tähtisentterin 6,125 miljoonan dollarin vuosipalkan sisältävä nykysopimus umpeutuu kesällä 2024.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carolina Hurricanes kiinnittämässä tutun maalitykin vapailta markkinoilta
- Nikolaj Ehlersin lähtö sattuu – supertähdeltä suorat sanat
- Lähde: NHL:n entinen kärkivaraus neuvottelee siirrosta KHL:ään
- New York Rangers kiinnitti kaksi nuorta maalivahtia
- Uransa päättänyt Pat Maroon löysi töitä
- Toronto Maple Leafs hankki uuden suomalaisvahvistuksen: ”Olen innoissani”
- KHL:ään suuntaava päävalmentaja Gerard Gallant lataa: ”Olen v*ttuuntunut”
- Lähde: Connor McDavidin sopimus tulee yllättämään kiekkokansan
- Patrik Laine arvioi viime kauttaan MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- NHL Network: Tässä NHL:n parhaat pelaajat 2000-luvulla!