Tarmo Reunanen jättää NHL-kaukalot – palaa kahden vuoden sopimuksella Liigaan
Lukon Liiga-miehistö vahvistuu tulevalla kaudella puolustaja Tarmo Reunasella, joka palaa Raumalle kahden Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen.
Koko päättyneen kauden farmissa pelanneen 24-vuotiaan Reunasen sopimus Lukon kanssa on kaksivuotinen.
– Erittäin hyvältä tuntuu palata Lukkoon! Nautin todella paljon viime visiitistä Raumalla ja kun tuli mahdollisuus paluulle, olin ehdottomasti kiinnostunut, Reunanen kommentoi seuran kotisivuilla.
– Joukkueessa on monta tuttua jätkää ja pääosin tuttu valmennus. On iso juttu, että koko valmennuksella ja isolla osalla pelaajista on kokemusta voittamisesta ja siitä, mitä se vaatii. Tosi hienoa päästä osaksi tuota ryhmää ja projektia. Toivottavasti pystyn tuomaan voittavan lisämausteen ryhmään mukaan, Reunanen jatkaa.
Reunanen on New York Rangersin 4. kierroksen varaus kesältä 2016. Miehen NHL-oikeudet kaupattiin maaliskuussa Carolina Hurricanesille. Reunanen pääsi pelaamaan kahden Pohjois-Amerikan kautensa aikana neljä NHL-ottelua, kaikki Rangersin paidassa.
AHL:ssä mies pelasi kuluneella kaudella 48 ottelua tehoin 3+17=20. Suomalaisen loppukauden ajan edustama Chicago Wolves voitti lopulta AHL:n mestaruuden. Reunanen ei mahtunut pudotuspeleissä Wolvesin pelaavaan kokoonpanoon.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”