Ilja Sorokin luopui jättimäisestä KHL-tarjouksesta päästäkseen NHL:ään – pitkän tähtäimen sijoitus kannatti
New York Islanders sai odottaa Ilja Sorokinin saapumista Pohjois-Amerikkaan pitkän tovin, mutta kaudella 2019-20 venäläisvahti saatiin vihdoin kotiutettua. Kolmannen kierroksen löytö joutui luonnollisesti ensin tyytymään vajaan miljoonan dollarin vuosipalkkaan, mikä oli huomattavasti vähemmän kuin mitä hän olisi kotopuolessa saanut.
Sorokinilla oli pöydällä 130 miljoonan ruplan tarjous KHL:stä. TsSKA Moskovan tarjous oli dollareissa noin 2,3 miljoonaa, eli lähes kolme kertaa Islanders-sopimusta arvokkaampi.
Jälkikäteen tarkasteltuna Sorokinin pitkänäköinen päätös kannatti. Islandersin ykkösmaalivahdin paikan Semjon Varlamovilta kaapannut 26-vuotias veskari tienaa vielä kahden kauden ajan neljän miljoonan dollarin vuosipalkkaa.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”