Liiga-seuran suomalaislupaus kutsuttiin Kaliforniaan, tuuraa 5,9 miljoonan NHL-tähteä – ”Onhan tämä tavallaan uskomatonta”
Kuva: Getty Images
Sveitsissä Luganossa lainalla ollut SaiPan sopimuspelaaja Juho Markkanen on matkannut Kaliforniaan Los Angeles Kingsin organisaatioon.
Kingsin vuoden 2020 neljännen kierroksen varaus on harjoitellut viikon AHL:ssä Ontario Reignin mukana, ja kun AHL-seura lähti vieraskiertueelle, on 20-vuotias suomalainen jatkanut treenaamista Kingsin NHL-joukkueessa.
– Pelaava maalivahti Jonathan Quick ei osallistunut aamujäille, joten oli toisena maalivahtina mukana. Illalla menen katsomaan kotiottelua Blackhawksia vastaan, Markkanen kertoi kuulumisiaan SaiPalle.
Pelkästään seuraajan rooliin Markkanen ei ole jäänyt rapakon takana.
– Olemme työstäneet paljon asioita, joita tarvitsee Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Täällä isoin ero on siinä, että kapean kaukalon ja nopeiden syöttöjen vuoksi tilanteet tulevat nopeasti. Ylipelaamisesta pitää päästä pois ja pysyä koko ajan lähempänä maalia. Palaute on ollut hyvää, oppi on mennyt perille, nuorukainen kertoo.
Markkanen on tehnyt tällä kaudella yllättävän nousun SaiPan U20-joukkueesta NHL:n kirkkaisiin valoihin.
– Olihan se aivan älyttömän siistiä. Heti siinä tuli kaikki jututtamaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Onhan tämä tavallaan uskomatonta. Aapo Sarell tuossa laittoikin viestiä, että kausi alkoi SaiPan U20-joukkueessa ja päättyy Los Angeles Kingsissä.
– Tässä vaiheessa ohjelmaa on viikon loppuun asti, mutta niin kauan täällä ollaan, kunnes sanovat, että lähde vaan kotiin, Markkanen avasi tilannettaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Leevi Meriläinen sai uuden NHL-sopimuksen
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin