Huhhuh: Olympialaisissa ihastuttanutta liigajunnua verrataan Peter Forsbergiin – varaustilaisuuden alla
Kuva: Getty Images
Turkulaisen liigajoukkue TPS:n superjunnu Juraj Slafkovsky on ollut Pekingin olympiajäillä aivan hirvittävässä vedossa, sillä pelaaja on painanut kisoissa jo viisi maalia. Hän pääsee hakemaan Slovakian kanssa lauantaina olympiapronssia Ruotsia vastaan.
Vuonna 2004 syntynyt pelaaja on ollut juuri oikeaan aikaan tulikuumaa tavaraa, sillä hyökkääjä varataan NHL:ään tänä vuonna. Jääkiekkotilastoihin erikoistunut Eliteprospects arvelee lähteisiinsä perustuen, että varausnumero voi olla mitä vaan väliltä 2-14.
Pelaajaa on verrattu turnauksen aikana yhteen ruotsalaisen jääkiekon suurimmista.
– Hän muistuttaa Peter Forsbergia, Discoveryn asiantuntija Daniel Rudslätt sanoi olympiaturnauksen tuoksinassa Expressenin mukaan.
– Hän on vartaloltaan erittäin vahva ja hän kykenee kääntämään vastustajat pois kintereiltään. Hän muistuttaa Forsbergia kaksintaisteluissa, joissa tämä oli fyysisesti vahva. Slafkovsky pystyy luomaan paikkoja.
Forsberg voitti urallaan käytännössä kaiken – Stanley Cupin kahdesti, olympiakullan kahdesti ja maailmanmestaruuden kahdesti sekä lukuisia henkilökohtaisia palkintoja.
17-vuotias Kosicen kasvatti Slafkovsky on Eliteprospectsin mukaan 192 senttiä pitkä ja 99 kiloa painava. Lauantaina hän voi ottaa uransa isoimman meriitin, olympiapronssin.
Slovakian tie vei pronssimatsiin perjantaiaamuna, kun maa taipui miehekkään ja upean esityksen jälkeen Suomelle välierässä luvuin 0-2.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- MM-kisoissa jättiyllätys: USA on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- Leijonien ketjut uusiksi – Konsta Helenius heti NHL-tähtien vierelle!
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Anaheimin tehotykki leikkauspöydälle – karu lista Ducks-pelaajien vammoista julki
- Jarmo Kekäläiselle riitti – tämä pelaaja kaupataan pois!
- Patrik Laineesta jysähti iso huhu – tämä NHL-seura perässä!
- Tällainen joukkuekaveri Jesse Puljujärvi oli – Sidney Crosby IS:lle: ”Kun pelasi Pittsburghissa…”
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Konsta Heleniukselta paljon puhuva reaktio MM-ketjuspekulaatioihin
- Montrealin eväät syöty: Carolinalle tarjolla puistokävely NHL:n finaaleihin – tässä sarjan MVP
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!