Tuukka Raskin tilanne ei ole kiva, mutta Bruinsia se voi jopa palvella – GM kommentoi
Kuva: Getty Images
Loukkaantuneiden kirjoilla vielä kauan olevan Boston Bruins -ikoni Tuukka Raskin, 34, tilanne on ollut yksi NHL:n kiehtovimmista puheenaiheista ainakin suomalaisten näkökulmasta. Savonlinnalaisella Stanley Cup -voittajalla ei ole nyt sopimusta mihinkään, mutta jonkinlainen oletus on se, että kassari ja seura tekevät jonkinlaisen lapun ennemmin tai myöhemmin.
Jääkiekkotilastoihin erikoistunut Eliteprospects-sivusto on nostanut Bruinsin kokoonpanoon kaksi vahtia, Jeremy Swaymanin ja Linus Ullmarkin. Nyt NHL:n nettisivuilla arveltiin, että kaksikosta ensiksi mainittu voisi olla ensi kauden ykkösvahti, ruotsalaisen ja Raskin haastaessa aikanaan.
Vaikka suomalaisen Stanley Cup -voittajan tilanne on sinänsä kurja, tarjoaa se siis nyt muille mahdollisuuksia. Bruinsin GM Don Sweeney kertoi tilanteesta tuoreimmat käänteet.
– Meillä on Tuukalle aina ovi auki. Nähdäkseni Ullmarkin nappaaminen antaa Jeremylle mahdollisuuden edetä eteenpäin sillä tavalla luonnollisesti, mutta samalla se antaa Ullmarkille itselleen mahdollisuuden olla NHL-tasolla.
Kolmikosta Rask torjui viime kaudella 24 runkosarjapelissä ja 11 pudotuspeliottelussa prosentein 91,3 ja 91,9. Swayman koppasi kumilätkiä 10 pelissä kovin tilastpoin 94,5, yksi torjuttu pudotuspeliottelu (66,7) ei jättänyt kerrottavaa jälkipolville.
Kirittäjäksi hankittu Ullmark oli Buffalo Sabresissa kohtalaisen hyvässä vireessä. 20 pelissä pikkumustat pysähtyivät 91,7 pinnan tarkkuudella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla