Jos Juuse Saros ei vielä ole ollut ykkösvahti, niin nyt hän on kiistaton sellainen NHL-joukkue Nashville Predatorsissa. Pekka Rinne lopetti uransa kesällä, ja nuorten maailmanmestarilla on todistettavaa valtavan paljon.

– Saros oli viimeiset kaksi-kolme kautta Pekan mentoroitavana ja lopulta hän otti ykkösvahdin paikan viime kauden toisella puoliskolla. Nyt kaikki on kiinni hänestä itsestään sen suhteen, pystyykö hän olemaan selkeä ykkösmaalivahti. Saroksella on paljon todistettavaa, GM David Poile oli sanonut taalaliigan verkkosivujen mukaan.

Nuorten maailmanmestari ei GM:nsä sanoja säikähtänyt.

– Haluan olla joukkueen johtaja, ja jatkaa siitä, mihin jäin viime kaudella, Saros oli sanonut viikonloppuna niin ikään taalaliigan nettisivuilla.

Saroksen isoin runkosarjakohtainen pelimäärä on 40 pelattua ottelua, mutta nyt määrä lienee kasvussa – runkosarjassa palataan 82 otteluun per joukkue.

– Henkilökohtaisesti olen valmis ottamaan seuraavan askeleen – ottamaan johtajan roolia.

Forssalaislähtöinen molari on pelannut NHL:ssä kaikkiaan 172 ottelua siten, että runkosarjassa torjuntaprosentti on 92,0 ja pudotuspeleissä 91,4.