Suomen aikaa keskiviikkona siellä täällä ehti pyörimään huhu, että Mikael Granlund olisi lähdössä pois Nashville Predatorsista. Puheet eivät lopulta pitäneet paikkaansa, vaan maailmanmestari jatkaa joukkueessa pitkällä neljän vuoden pahvilla.

Sen kokonaisarvo on 20 miljoonaa dollaria ja keskimääräinen kausipalkka siis viisi miljoonaa.

– Meille oli ensisijaisen tärkeää pitää Mikael täällä Nashvillessa, kun vapaiden pelaajien markkinat avautuivat. Hän on ollut meille tasaisen vahva pelaaja siitä saakka kun liittyi Predatorsiin kaudeksi 2018-19, Predatorsin GM David Poile sanoi esimerkiksi NHL:n suomenkielisillä nettisivuilla.

Viime kausi oli oululaislähtöiselle pelaajalle vaikeahko. Granlund summasi 51 runkosarjan pelissä vaisut tehot 13+14=27 (-1), kuuden pudotuspelimatsin saldo oli 2+3=5 (-3).

– Hän oli tärkeässä roolissa kääntämässä joukkueemme suuntaa viime kaudella, ja hän sopii erinomaisesti siihen kemiaan ja identiteettiin, mitä yritämme täällä rakentaa.

– Olemme innoissamme siitä, että hän tuo meille vahvan panoksensa kaukalon kaikille osa-alueille tulevinakin vuosina. Lisäksi hän auttaa johtajuudellaan nuoria hyökkääjiämme kehittymään.

Parhaimillaan taiturimaisiin suorituksiin kykenevä pelaaja on takonut NHL:ssä 591 runkosarjapelissä pisteet 124+255=379 (+21), 55 pudotuspeliottelun saldo on 11+18=29 (-3).