Suomen A-maajoukkue järjestää tapaamisen NHL-tähdille tulevalla viikolla – yksi nimi loistaa poissaolollaan
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkue järjestää tapaamisen NHL-pelaajille 4.8.2021. Tapahtuman tarkoituksena on aloittaa Pekingin olympialaisiin valmistautumisen, johon NHL-pelaajien oletetaan osallistuvan.
Tapahtumaan on kutsuttu yhteensä 44 pelaajaa. Mukaan mahtuu NHL-tähtien, kuten Mikko Rantasen sekä Aleksander Barkovin lisäksi myös esimerkiksi Anton Lundell.
Suurin yllätys listalta on kuitenkin Rasmus Ristolaisen puuttuminen kutsuttujen listalta. 13 kutsutun puolustajan listalle ei mahtunut turkulaispuolustajaa.
Ilta-Sanomien mukaan joukkueen toimitusjohtaja Jere Lehtinen ei sulje pois mahdollisuutta, että Ristolainen pelaisi ensi talven olympialaisissa.
– Ei missään nimessä. Olemme Jukan kanssa nähneet ”Rassen” pelejä aiemmin ja syksyllä näemme häntä enemmän pelien jatkuessa, Lehtinen kommentoi.
– Ei tässä sen ihmeellisemmästä ole kyse. Olemme monesti aiemmin kutsuneet ”Rassen” maajoukkuetapahtumin, eikä hän ole tullut. Päätimme, että tähän tapahtumaan hän ei saa kutsua, mutta se ei poista mitään.
LUE MYÖS:
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti