Islanders vei ottelusarjan seitsemänteen otteluun – jatkoaikasankariksi nousi uinunut taskuraketti
Kuva: Getty Images
Tampa Bay Lightning nöyryytti New York Islandersia ottelusarjan viidennessä ottelussa lukemin 8-0. Kuudeskaan ottelu ei mennyt Long Islandille Boltsin siirryttyä toisessa erässä jo 2-0-johtoon.
Maalin myötä Lightning oli tehnyt 12 peräkkäistä osumaa ottelusarjassa, mutta pian Islanders kuittasi. Jordan Eberlen ottelusarjan ensimmäinen maali syntyi rystylaukauksella ja kavensi lukemiksi 2-1.
Nikita Kutsherov loukkaantui kesken pelin eikä palannut enää otteluun, millä varmasti oli osansa siinä, ettei Lightning saanut hyödynnettyä kumpaakaan ylivoimaansa. Islanders sai jopa neljä ylivoimaa, mutta totuttuun tapaan ei viimeistellyt yhdestäkään niistä.
Se kampesi itsensä kuitenkin tasoihin Lightningin siirryttyä 1-1-3-malliseen karvaukseen. Maalin teki Scott Mayfield terävällä laukauksella yläriman kautta. Mayfieldillä oli oma osansa myös Kutsherovin loukkaantumisessa, kun Islanders-puolustaja tarjoili venäläistähdelle poikittaista mailaa kylkeen.
Ottelu venyi jatkoajalle, jota ei keretty kauaa pelata. Reilun minuutin jälkeen jatkoajan alkamisesta Anthony Beauvillier katkaisi Blake Colemanin syötön lähellä maalia ja räjäytti Nassau Veterans Memorial Coliseumin liitoksistaan napauttamalla kiekon yläpeltiin. Maali oli Beauvillier’lle tärkeä myös henkilökohtaisesti, sillä hän oli tehnyt edellisen maalinsa Bruins sarjan ensimmäisessä pelissä.
Upea ottelusarja on nyt siis tasan 3-3 ja seuraava peli on varmasti ratkaiseva. Game 7 pelataan perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Suomen NHL-huippulupaus löysi uuden seuran
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!