Florida Panthersin ja Tampa Bay Lightningin välisen ottelusarjan kaksi ensimmäistä ottelua ovat todistaneet karulla tavalla floridalaisjoukkueiden välisen tasoeron.

Panthersin pelillinen jänne ei kestä

Panthers on kotiyleisönsä siivittämänä hyökännyt päälle kuin yleinen syyttäjä. Salama on kuitenkin iskenyt aina, kun peli on ollut linjassa.

Panthers on ollut naiivi. Pelin hallinta saattaa olla pitkiäkin aikoja Panthersilla. Se jättää kuitenkin kiekkoja vääriin paikkoihin.

Peliä pakottavat poikittaissyötöt tai puolivillaiset heitot kohti maalia kääntyvät Panthersin kannalta liian usein ylivoimahyökkäyksiksi omaan päätyyn.

Kun suoria hyökkäyksiä ovat päättämässä esimerkiksi Brayden Point, Nikita Kutsherov tai Steven Stamkos, on jälki pahimmillaan rumaa.

Lightning saa huippupaikkoja suorista hyökkäyksistä liian helposti.

Panthers lyö päätään maailman parhaaseen maalivahtiin

Andrei Vasilevski on kaikesta tähtiloistosta huolimatta ottelusarjan merkittävin pelaaja. Ensimmäisen ottelun neljän päästetyn maalin ei pidä antaa hämätä.

Toinen ottelu oli omiaan todistamaan venäläisvahdin arvon. Panthers turhautui pahemman kerran, kun Vasilevski tuntui ehtivän jokaisen kiekon tielle.

Panthersin hyökkäyspeli tukehtuu, kun pitkät hallintajaksot eivät johda maaliin. Peli menee entistä enemmän pakottamiseksi, kun maailman paras maalivahti tekee maalintekoyrityksen toisensa jälkeen tyhjäksi.

Mestarin materiaalietu on kiistaton

Tampa Bay Lightningilla on sarjan ylivoimaisesti paras materiaali. Palkkakattosääntöjen porsaanreikiä hyväksi käyttäen Lightning on luonut pudotuspeleihin varsinaisen hirviön.

Aiemmin jutussa mainittujen superhyökkääjien lisäksi Victor Hedmanin ja Ryan McDonaghin johtama puolustus on selvästi kilpailijan vastaavaa parempi.

Brayden Point on kannuksensa johtavan keskushyökkääjän paikalla pudotuspeleissä jo ansainnut. Aleksander Barkov pelaa myös Panthersin keskikaistalla vahvasti.

Fakta on kuitenkin se, että Panthers tarvitsee myös suomalaiskapteeniltaan vielä paljon enemmän, mikäli se meinaa kammeta vielä itsensä pelaamaan ottelusarjan voitosta.