Kohta alkaa se aika vuodesta, kun NHL:ssä erotetaan jyvät akanoista. NHL:n pudotuspelit käynnistyvät ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Boston Bruinsin ja Washington Capitalsin välisellä väännöllä.

Omituiseksi ajankohdan tekee se, että Pohjoisessa divisioonassa runkosarja on tuolloin vielä kesken. Vancouver Canucks ja Calgary Flames kohtaavat toisensa vielä kolme kertaa NHL:n ensimmäisen playoff-ottelun jälkeen.

Itäinen divisioona aloittaa playoff-urakkansa siis jo viikonloppuna. Keskinen divisioona seurannee pian perässä, sillä sen runkosarja on päättynyt päivää ennen Itäistä divisioonaa. Läntisen divisioonan runkosarja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä, kun taas Pohjoinen divisioona lopettaa vasta 19.5., eli kirjoitushetkellä myöhään ensi viikon keskiviikkona.

NHL:n apulaiskomissaari Bill Dalyn mukaan Pohjoisen divisioonan pudotuspelit saattavat alkaa niinkin pian kuin samana yönä kuin sen runkosarja päättyy. Canucks ja Flames eivät enää taistele playoff-paikoista.

Joka tapauksessa Pohjoisen divisioonan pudotuspelit alkavat viisi päivää myöhemmin kuin Itäisen divisioonan. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että Pohjoinen divisioona joutuu pelaamaan playoff-ottelunsa tiiviimmällä aikataululla. Kirjoitushetkellä pudotuspelien suhteen ainoa lukkoon lyöty asia on Itäisen divisioonan avauspeli.

Tänä vuonna NHL:ssä ei nähdä konferenssifinaaleja. Divisioonien voittajien tultua selville, joukkueet laitetaan paremmuusjärjestykseen runkosarjan pistemäärien perusteella. Luonnollisesti ensimmäinen pelaa neljättä, ja toinen kolmatta vastaan.

Välierävaiheessa on vielä yksi todella iso muuttuja. Välierävaiheessa kanadalaisjoukkue kohtaa yhdysvaltalaisjoukkueen, mutta tämän hetken lainsäädännöt vaativat karanteenin rajan ylittäessä.

Tähän kanadalaiset NHL-joukkueet anovat poikkeuslupaa, mutta sen suhteen lisää selviää ensimmäisen playoff-kierroksen loppuun mennessä. Jos karanteeni vaaditaan, pelaa kanadalaisjoukkue kotipelinsä jossain yhdysvaltalaiskaupungissa.