NHL-joukkueet Toronto Maple Leafs ja Columbus Blue Jackets tiedottivat perjantaina suomalaisittain kiinnostavan vaihtokaupasta, jossa liikkuivat ensiksi mainittuun maalivahti Veini Vehviläinen ja jälkimmäiseen pakki Mikko Lehtonen.

27-vuotias Lehtonen on pelannut tällä kaudella, ja samalla koko NHL-urallaan Maple Leafsin riveissä yhdeksän ottelua pistein 0+3=3, liigajoukkue JYPin riveissä alkukaudella torjunut Vehviläinen on puolestaan pelannut tällä kaudella yhden ottelun NHL:n puolella.

Toronton luotsi Sheldon Keefe kertoi TSN:lle, että Lehtosen kohtalo tuli ajankohtaiseksi vaahteranlehtipaitojen kivenkovan kokoonpanon takia. Joukkueella oli jutun mukaan vielä harjoitusleirillä suuria odotuksia suomalaista kohtaan.

– Annoimme kauden alussa mahdollisuuksia eri pelaajille, ja Mikko oli heistä yksi. Olemme nyt sellaisessa pisteessä, jossa kausi rullaa. Nyt meidän on annettava itsellemme parhaat mahdollisuudet voittaa joka päivä.

KHL-joukkue Jokereista kiekkoeliittiin ponnistanutta turkulaista ei koskaan varattu NHL:ään, ja pohjoisamerikkalaisiin kaukaloihin hän siirtyi vasta täksi kaudeksi.

Vaikka maailmanmestaripakki jäi Maple Leafsissa jopa julmalta kuulostavaksi ylimääräiseksi pelaajaksi, jakoi Keefe kiitosta suomalaiselle. Luotsi kertoi tämän olleen erittäin sitoutunut ja erittäin keskittynyt.

– Lehtosen viimeisinä hetkinä emme vain nähneet syytä tehdä muutoksia, ja ajaa häntä sisään kokoonpanoon.

Suomalainen on pelannut kuluvalla kaudella 26 ottelua NHL:ssä ja KHL:n Jokereissa, jossa hän viimeisteli 17 kamppailussa pisteet 8+9=17 (+4).