Jymy-yllätys: 197-senttisen NHL-puolustajan ura yritetään elvyttää siirrolla hyökkääjäksi – ”Katson päivittäin Matt Martinin videoita”
Kuva: Getty Images
Philadelphia Flyersin valmennus on ottanut kovat keinot käyttöön puolustaja Samuel Morinin uran elvyttämiseksi.
The Athletic -lehden toimittajan Charlie O’Connorin mukaan 197-senttistä Morinia testataan ensi kaudella Flyersin vasemmassa laidassa.
– Flyers-valmentajat ehdottivat Morinille tätä ideaa, ja hän oli myös avoin antamaan mahdollisuuden sille. Häntä on valmisteltu tähän siirtoon viimeisen kahden kuukauden ajan. GM Chuck Fletcher huomautti, että Flyersilla on ylimiehitys puolustuksessa, ja joukkue tarvitsi lisää fysiikkaa hyökkäykseen, O’Connor kirjoittaa.
25-vuotias Morin on alkujaan Flyersin vuoden 2013 ensimmäisen kierroksen 11. varaus.
Morin on kärsinyt viime vuosina pahoista loukkaantumisista, jotka ovat hidastaneet merkittävästi hänen kehitystään. Jättiläismäinen kanadalainen pelasi viime kaudella NHL:ssä vain yhden ottelun, kun taas AHL:n puolella hänelle kertyi kolme ottelua.
Morin yrittää ottaa omaan pelaamiseensa vaikutteita New York Islandersin romuluisen hyökkääjän Matt Martinin pelaamisesta.
– Olen seurannut muutamia jätkiä, joiden pelityyliä yritän kopioida. Matt Martin on yksi iso pelaaja, jota olen seurannut paljon. Olen katsonut videoita hänen pelaamisestaan päivittäin. Hänellä on todella yksinkertainen pelityyli, mutta se on todella, todella tehokasta. Kun kiekko vastustajan puolustajalla, niin hän päättää taklauksensa aina loppuun asti. Hänen vaihtonsa ovat vain 30 sekuntia pitkiä. Siinä ajassa hän tekee jäällä pieniä asioita, joiden ansiosta hänen hypätessään vaihtoon – ja Mathew Barzal tulessa sisään – heidän joukkueensa on jo valmiiksi hyökkäysalueella, Morin kuvailee The Athleticin haastattelussa.
Here's a wild announcement: Sam Morin is going to play LW to start this season.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Suomen NHL-huippulupaus löysi uuden seuran
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!