Columbus-tykki jättipitkästä sairauslomasta huolimatta innoissaan: ”Tulee olemaan todella kiinnostavaa…”
Kuva: Getty Images
Columbus Blue Jacketsin riveissä vahvan kauden pelanneen hyökkääjä Gustav Nyquistin sesonki sai ikävän päätöksen, kun 31-vuotias ruotsalainen loukkasi NHL:n kuplapudotuspeleissä olkapäänsä.
Vamma osoittautui lopulta ikäväksi ja olkapää jouduttiin leikkaamaan.
– Operaatio suoritettiin tiistaina Clevelandissa. Lepo ja kuntoutus pudotuspelien jälkeen eivät auttaneet, joten minun oli tehtävä asialle jotakin, Nyqvist toteaa SportExpressenille.
Vamma pitää laiturin sivussa arviolta 5-6 kuukautta ja se miten paljon hän menettää seuraavasta NHL-kaudesta riippuu paljolti siitä milloin tuleva taalaliigasesonki ylipäätään saadaan käyntiin. Varsinkin Yhdysvallat kärsii edelleen pahasta koronaviruskurimuksesta.
Päättyneellä kaudella 70 ottelussa 41 (15+27) tehopistettä paukuttanut Nyquist oli Blue Jacketsin sesongin toiseksi paras pistenikkari ja odottaa kaikesta huolimatta innolla tulevaa.
– Tulee olemaan todella kiinnostavaa uusien hankintojen jälkeen. Myös joukkueen nuoret pelaajat ottavat taas uusia askeleita, joten olen todella innoissani ryhmästämme, Nyquist vakuuttaa viitaten muun muassa ”sinitakkeihin” saapuneisiin Max Domiin ja Mikko Koivuun.
Nyquistillä on keskimäärin 5,5 miljoonan dollarin vuositulot takaavaa sopimustaan vielä kolme kautta jäljellä. Hän on alun perin Detroit Red Wingsin kesän 2008 NHL-draftin neljännen kierroksen varaus.
LUE MYÖS:
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Teuvo Teräväinen sai pelottavan tärskyn – hammas putosi jäälle
- Sieltä se tuli – Ville Koivunen iski NHL-uransa avausmaalin!
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- Niko Huuhtanen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot – IS: Tässä uusi seura
- Viiden miljoonan dollarin mies heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- Viiden miljoonan dollarin mies heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen NHL:ssä!
- Vancouverin maalitykki herättää hurjaa kiinnostusta – Canucks iski kylkeen ison hintalapun
- Dallas Starsin tähtihyökkääjästä hirveä uutinen: edessä polvileikkaus – kausi ohi
- Niko Huuhtanen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot – IS: Tässä uusi seura
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: paluuaikataulusta uutta tietoa
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään