Toronton puolustajalupaus siirtyy yllättäen lainalle Mestikseen – ”Kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle”
Kuva: Getty Images
Toronto Maple Leafs on lainannut yhden puolustajansa yllättäen Mestikseen.
Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava TUTO Hockey tiedottaa verkkosivuillaan, että se on tehnyt lainasopimuksen Mac Hollowellin kanssa. 22-vuotias kanadalaispuolustaja pelaa Turussa NHL-leirien alkuun saakka.
– Meille tarjottiin jo muutama viikko sitten Hollowellia. Suoralta kädeltä emme voineet häntä ottaa, koska pelaajabudjettimme oli tällä erää käytetty.
– Kiitos hienojen yhteistyökumppaniemme Menestystarinat Oy:n ja Teboil Satakunnan sekä Teboil Paimion, saimme kuitenkin rahoituksen järjestettyä ja Hollowellin vahvuuteemme. Odotusarvonamme on, että Mac on tälle sarjatasolle poikkeuksellinen pelaaja, jota kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle, TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen kehuu seuran tiedotteessa.
Aivan NHL-tason puolustajasta ei kuitenkaan vielä ole kyse, sillä Hollowell ei ole debytoinut maailman kovimmassa kiekkosarjassa. Viime kaudella vastuuta tuli AHL:n lisäksi ECHL:ssä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”