Kaapo Kähkönen ei olekaan Suomen suurin maalivahtilupaus? The Athletic nosti edelle kaksi nimeä

AHL:n parhaaksi maalivahdiksi viime kaudella valittu Kaapo Kähkönen, 24, on heittämällä yksi Suomen suurimmista maalivahtitoivoista. Hänkään ei kuitenkaan ole se kaikkein lupaavin, väittää yhdysvaltalainen The Athletic.
Toimittaja Scott Wheelerin listalla NHL:n kirkkaimmista veskarilupauksista Kähkönen saa kunniamaininnan, mutta jää ulos kärkikymmeniköstä. Suomalaisia edustavat sen sijaan Colorado Avalanchen varaama Justus Annunen (8.) ja Buffalo Sabresin organisaatioon kuuluva Ukko-Pekka Luukkonen (9.).
Annusen kohdalla Wheeler kehuu erityisesti sijoittumista. Hän ei lähde kauas maaliltaan, mikä auttaa reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Kehitettävääkin silti löytyy.
– Joskus murehdin, että hän on vähän liian innokas maalillaan. Peleissä tulee hetkiä, kun hänen täytyisi odottaa hyökkääjän ratkaisua sen sijaan, että ryhtyisi itse haastamaan heitä. Mutta kärsivällisyys tulee kokemuksen myötä ja hän on yhä vasta alussa ammattilaisurallaan, Wheeler luonnehtii.
Luukkosesta kirjoittaessaan Wheeler ottaa saman tien puheeksi hänen lonkkaleikkauksensa, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet kehitykseen. Siitäkin huolimatta atleettisuus ja voima ovat loistavalla tasolla. Isokokoinen Luukkonen pelaa parhaimmillaan todella eleettömästi.
Hänenkin kohdallaan on kuitenkin olemassa yksi selkeä heikkous.
– Viime kaudella huolta aiheutti se, miten usein hyvät laukojat saivat hänet jäätymään. Se on asia, jota jotkut maalivahdit eivät vain pysty parantamaan huipputasolle tullessaan, Wheeler pohtii.
Listan kärkeen nousivat venäläismaalivahdit. Nashville Predatorsin Jaroslav Askarov ja New York Islandersin Ilja Sorokin tulevat keikkumaan NHL:n huipulla vielä pitkään.
Muokattu 16.10. klo 9:40: Justus Annunen on Colorado Avalanchen varaus, ei Columbus Blue Jacketsin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!