Toronto Maple Leafs -tähden siirto lähenee! ”Valmistautuu jo itsekin lähtöön”
Toronto Maple Leafs kaupittelee tällä hetkellä aktiivisesti monivuotista ykkösmaalivahtiaan Frederik Andersenia, kertovat useat Pohjois-Amerikan medialähteet.
Aiemmin ainakin Carolina Hurricanesin kerrottiin tiedustelleen tanskalaisvahdin siirtohintaa, eivätkä huhut muistakaan ottajista ota laantuakseen.
Sportsnetin NHL-toimittaja Chris Johnston uskoo Andersenin siirron olevan enää ajan kysymys.
– Uskoakseni on olemassa suuri mahdollisuus siihen, ettei Freddy pelaa Torontossa ensi kaudella. Muut joukkueet ovat kiinnostuneita ja Leafs on ottanut vastaan puheluita. Kuulin jopa Andersenin puolelta, että pelaaja itsekin tuntuu jo valmistautuvan siihen, ettei hän palaa enää Torontoon, Johnston kertoo SN590-ohjelmassa.
Siirtospekulaatioissa omaa rooliaan näyttelee myös Andersenin nykyinen sopimus, joka umpeutuu ensi kauden jälkeen. Leafs-GM Kyle Dubas ei ole ollut tiettävästi innostunut neuvottelemaan jatkosta 30-vuotiaan maalivahtinsa kanssa, minkä vuoksi seuran uskotaan kaupittelevan pelaajaansa nyt, kun tällä olisi vielä vaihtoarvoa.
Viisi miljoonaa dollaria vuodessa tienaavan maalivahdin sopimuksessa on osittainen, kauppaamisen kymmeneen tämän ennalta määrittelemään seuraan kieltävä siirtopykälä.
LUE MYÖS: Pittsbugh-pomo vahvistaa: jättipalkkaa nauttinut puolustaja vaihtaa maisemaa
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- MM-kisoihin megavahvistus NHL:stä!
- NHL:n entisen kolmosvarauksen ura jyrkässä laskussa – nyt tuli potkut huippuseurasta!
- Vancouver Canucks -luotsi tiputti ison kokoonpanouutisen seiskapelin alla
- Nyt se on varmaa – tässä on Rod Brind’Amourin ensi kauden työpaikka
- Aleksander Barkov voitti Selke Trophyn – sai taakseen massiivisen äänivyöryn
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tshekin MM-joukkue saattaa vahvistua kahdella NHL-tähdellä: ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Valtteri Puustinen paljasti: tällainen Sidney Crosby on pukuhuoneessa ja harjoituksissa
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Nyt se on varmaa – tässä on Rod Brind’Amourin ensi kauden työpaikka
- Toronto Maple Leafsin kallispalkkainen tähti jättämässä seuran – ”Haluaa testata vapaat markkinat”
- Aleksander Barkov voitti Selke Trophyn – sai taakseen massiivisen äänivyöryn
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Carolina floppasi pahasti – Sebastian Aho latasi suorat sanat!
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tässä on Toronto Maple Leafsin uusi päävalmentaja!
- Florida Panthers raivasi tiensä jatkoon! Anton Lundell nousi joukkueensa sankariksi