NHL:stä lähtenyt Markus Granlund paljastaa: tästä syystä hän siirtyi KHL:ään – ”Kyllästyin siihen”
Kuva: Getty Images
Pohjois-Amerikassa seitsemän kauden ajan pelannut Markus Granlund pelaa tulevalla kaudella ensimmäistä kertaa KHL:ssä.
Suomalaishyökkääjä ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Edmonton Oilersin NHL-miehistössä, joten uudet tuulet alkoivat kiinnostamaan päivä päivältä enemmän.
– Ne olivat hyvät seitsemän vuotta NHL:ssä, mutta aloin koko ajan ajatella enemmän ja enemmän ajatella, että haluaisin kokeilla jotain uutta. Tunsin, etten ollut omalla paikallani, kun pelasin lähinnä kolmos- ja nelosketjuissa. Halusin enemmän peliaikaa ja siksi päätin muuttaa. Kyllästyin NHL:n ja AHL:n välillä kulkemiseen. Se oli vaikeaa, Granlund avasi tuntojaan KHL:n haastattelussa.
Samalla suomalaissentteri kertoo, että hän kuuli KHL:stä ainoastaan positiivisia asioita, mikä vaikutti päätökseen.
Salavat Julajevissa Granlund on ottanut harjoituskaudella paikan seuran ykkössentterinä. Hyökkääjän mukaan heillä on kasassa vahva joukkue.
– Minusta tuntuu, että olemme valmiita. Yritämme voittaa mahdollisimman paljon pelejä ja pelata pudotuspeleissä, Granlund toteaa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Quinn Hughes teki valintansa – Lähde: Tässä seurassa NHL-supertähti haluaa pelata
- Evander Kanesta raju paljastus – ex-pelikaveri lataa hurjan väitteen: ”Kuvottavaa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineesta yhden huolen
- Toronton veteraani jättää NHL-kaukalot taakseen – pitkä sopimus tuttuun seuraan
- TSN: Connor Hellebuyck valmis radikaaliin ratkaisuun
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään Edmonton Oilersiin – mehukas NHL-kuvio
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Cale Makar räjäytti pankin – NHL:n kaikkien aikojen jättisopimus!
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!