Vancouverilaistoimittajat raivostuivat Elias Petterssonia taklanneelle Wildin hyökkääjälle: ”Ei mitään kunnioitusta ketään kohtaan”
Vancouver Canucksin ja Minnesota Wildin välinen ottelusarja on torstai-illan ottelun jälkeen Canucksille 2−1. Jatkopaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Canucks voitti ottelun 3−0. Ruotsalaistähti Elias Pettersson iski ottelussa uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin NHL:ssä.
Ottelussa vihellettiin peräti 20 kahden minuutin rangaistusta ja yksi 2+2-minuuttinen. Rangaistuksista peräti kahdeksan syy oli väkivaltaisuus.
Yksi puhuttaneimmista tilanteista oli kuitenkin Wildin Ryan Hartmanin laitataklausjäähy, jonka hän sai kontaktistaan Canucksin Petterssoniin.
Hartman tuli ottelun puolessavälissä vauhdikkaasti kohti Petterssonia, ja tämä oli kumarassa, kun Hartman saapui mukaan tilanteeseen. Tilanteen voi nähdä epäonnekkaaksi pelitapahtumaksi, mutta yhtä kaikki osuma oli vaarallinen.
Monet ovat tuominneet Hartmanin taklauksen. Kuumassa otteluparissa on räiskynyt Hartmanin ja Petterssonin välillä aiemminkin.
− Tuo oli todella vaarallinen taklaus, Ruotsin Viasatin asiantuntija Håkan Södergren sanoi.
Vancouverilaisen Sportsnetin James Cybulski oli samaa mieltä Twitterissä.
− Todella vaarallinen taklaus, joka kohdistui tähtipelaajaan. Vain kahden minuutin rangaistus on nolo ratkaisu.
Cybulski ei ollut ainut vancouverilainen, joka oli pettynyt Hartmaniin. Canucksia seuraavat toimittajat olivat Hartmanin taklauksesta raivoissaan.
− Ryan Hartmanilla ei ole mitään kunnioitusta ketään kohtaan, Vancouver Sunin toimittaja Patrick Johnston tviittasi.
Vancouverin Sportsnetin radion uutisankkuri Adam Forsythe puolestaan tviittasi Hartmanin nimen oheen kolme klovniemojia.
Lähde: Aftonbladet
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”