NHL:n tähtivahti kertoi sairastaneensa koronaviruksen: ”Emme halunneet asettaa ketään vaaraan”
Kuva: Getty Images
Koronavirukseen sairastanut Corey Crawford on palannut Chicago Blackhawksin vahvuuteen. 35-vuotias maalivahti liittyi mukaan harjoitusleirille päivää ennen, kun joukkue matkasi Edmontoniin NHL:n pudotuspelejä varten.
Crawford vahvisti The Athleticin haastattelussa COVID 19 -viruksen olleen syy viivästykseen.
– Sain positiivisen COVID-testin. Olin täällä kotonani Chicagossa viimeiset viikot karanteenissa. Siksi olin sivussa leiriltä, Blackhawks-vahti kommentoi haastattelussa.
Crawford pelkäsi viruksen vaikutuksia kuultuaan muiden ihmisten tarinoita siitä.
– Monilla ihmisillä on ollut erilaisia oireita. Yritin pysyä perheeni kanssa mahdollisimman turvassa. Vietimme paljon aikaa kotonamme kahden pienen lapsemme kanssa. Meillä on kaksivuotias ja vauva kotona. Emme juurikaan vietä aikaa ulkona.
– Halusin vain toipua mahdollisimman nopeasti. Olin kuullut, että joidenkin ihmisten voivat kestää kuukausia. Minulla se meni melko nopeasti ohi. Oireet olivat melkeinpä flunssaa vastaavia.
– Viimeiset pari viikkoa olivat helpompia, mutta en pystynyt juurikaan tekemään mitään harjoitteita, siltä varalta että sydämessäni tai keuhkoissani olisi voinut olla jotain vikaa. Meidän täytyy tarkistaa minut , ennen kuin pystyin treenaamaan salilla ja jäällä. Lääkärit tekivät hyvää työtä.
– Emme halunneet asettaa ketään vaaraan. Olen nyt innoissani, että olen taas jäällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä