Suomalaishyökkääjä Markus Granlund on vaihtanut Pohjois-Amerikan Venäjään. Salavat Julajev Ufa tiedotti perjantaina nettisivuillaan, että se on solminut 27-vuotiaan hyökkääjän kanssa kaksi kautta kattavan sopimuksen.

NHL-taustainen hyökkääjä kertoo uuden joukkueensa sivuilla, että hän lensi Tukholman ja Prahan kautta Venäjälle.

– Se oli pitkä lento! Ufa on erinomainen kaupunki, Ufan hallissa on alati paljon faneja, Granlund luettelee.

Oululaislähtöinen hyökkääjä on saanut kaupunkiin kosketuspintaa vuodenvaihteessa 2012-13 alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

– Ufassa oli silloin hieno turnaus, mutta valitettavasti joukkueemme ei onnistunut tuossa turnauksessa.

Suomi jäi noissa kekkereissä farssimaisesti karsintasarjaan, jonka kautta se säilyi A-sarjassa.

NHL-joukkue Edmonton Oilersissa ja AHL:n puolella Bakersfield Condorsissa tällä kaudella pelannut suomalainen pääsee nyt kuitenkin tuttuun seuraan, sillä Ufassa pelaavat maalivahti Juha Metsola ja hyökkääjät Teemu Hartikainen sekä Sakari Manninen. Lisäksi joukkueen päävalmentajana aloittaa Tomi Lämsä.

– Keskustelin Hartikaiselle ja hän sanoi heti, että Ufa on hieno paikka pelata. Hänen mielipide oli painava argumentti minulle.

– Puhuin myös Philip Larsenille, jonka kanssa pelasin Vancouverissa. Puhuin tietysti hänenkin kanssaan. Hän kertoi loistavasta joukkueesta, jolla on hyviä faneja. Olen erittäin iloinen pelatessani pian täällä.

Granlund odotti leirinsä kanssa NHL:n päätöstä kauden jatkosta, ja samalla tämän agentti etsi pelaajalle muita vaihtoehtoja.

– Lopulta asiat menivät hienosti. Odotan innolla kauden alkua.

Salavat Julajev ylsi kesken jääneellä KHL:n kaudella pudotuspelien toiselle kierrokselle. Siihen sesonki myös loppui. Joukkue on Venäjän mestari vuodelta 2011.

– Tiesin, että Ufalla on upea joukkue, ja että se pelaa pudotuspeleissä poikkeuksetta taistellen Gagarin Cupista. Joten kaikki oli aika yksinkertaista – jääkiekkoilijan täytyy haluta voittaa ja nostaa kannu pään päälle!