Päivälleen 27 vuotta sitten varattiin yksi kaikkien aikojen ykkösvarausflopeista – lupaava alku päättyi mahalaskuun
Kuva: Getty Images
Päivälleen 27 vuotta sitten NHL-varaustilaisuudessa tehtiin yksi kaikkien aikojen epäonnistuneimmista ykkösvarauksista. Ottawa Senators huusi paljon hehkutetun Alexandre Daiglen koko tilaisuuden ensimmäisenä pelaajana.
Kanadalaissentteri oli pelannut kaksi uskomatonta kautta junioreissa. Vain 16-vuotiaana Daigle tykitti QMJHL:ssä 66 otteluun tehot 35+75=110. Varaustilaisuutta edeltäneellä kaudella hän tykitti samassa sarjassa 57 otteluun 137 tehopistettä.
NHL-urakin alkoi vahvasti. Daigle iski Ottawan paidassa 84 runkosarjaottelussa 51 tehopistettä. Siitä eteenpäin ura olikin ailahtelevan alavireinen. 51 tehopistettä jäi hänen yhden kauden piste-ennätyksekseen.
Daigle kaupattiin Ottawasta Philadelphia Flyersiin viiden NHL-kauden jälkeen. Siitä alkoi kiekkokiertolaisen elämä, johon mahtui mukaan kaksi kautta, joíden aikana Daigle ei pelannut otteluakaan. NHL-uransa lopussa Daigle käväisi vielä Tampa Bay Lightningissa, New York Rangersissa, Pittsburgh Penguinsissa sekä Minnesota Wildissa.
Uransa neljä viimeistä kautta Daigle pelasi Sveitsin pääsarjassa. Koko uransa aikana Daigle pelasi 616 NHL-ottelua ja teki iissä 327 tehopistettä. Hänen tehotilastonsa jäi uskomattomat 176 pykälää miinukselle.
Varaustilaisuudessa olisi ollut tarjolla todellisia NHL-legendoja, joista kaksi on jo valittu Hockey Hall of Fameen. Puolustaja Chris Pronger varattiin tilaisuudessa toisena ja Paul Kariya neljäntenä.
LUE MYÖS:
- Päävalmentaja katuu suoria puheitaan Matvei Mitshkovista: ”Opin läksyni”
- Kasperi Kapaselle avautumassa jättirooli supertähden rinnalla – ”Uskomaton kemia”
- Artturi Lehkonen matkalla jättisopimukseen – vuosipalkkaan povataan hurjaa korotusta
- NHL-kiertolainen päätti pelaajauransa – sai töitä Carolina Hurricanesista
- Ukko-Pekkanen puhuu ympärillään pyörivistä siirtohuhuista – kuuli asiasta yllättävästä lähteestä
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Minnesotan ja Quinn Hughesin sopimusneuvotteluista
- Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!