NHL-puolustajalta tiedusteltiin itsemurhaviesteistään – mieheltä tuskallinen reaktio

Pohjoisamerikkalainen media yritti kärttää kommentteja henkisistä vaikeuksistaan Dallas Starsin puolustajalta Stephen Johnsilta, joka myönsi hiljattain hautoneensa itsemurhaa kärsiessään aivotärähdysten jälkioireista. Mies kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin koettuaan aiheen liian tuskalliseksi.
28-vuotias Johns joutui jopa 22 kuukauden mittaiseksi venähtäneelle sairaslomalle kesken kauden 2017-18 kärsittyään useamman aivotärähdyksen.
Aivovauriot aiheuttivat Johnsille rankkoja jälkioireita, jotka eivät ottaneet toipuakseen pitkään aikaan. Jenkkipakin arkielämä kävi niin vaikeaksi, että hän vaipui masennukseen.
Vaikeimmilla hetkillään Johns luonnosteli jo itsemurhaviestejä, jotka hän olisi jättänyt läheisilleen. Niihin hän ei kuitenkaan onneksi joutunut lopulta turvautumaan oireiden helpotettua viimeinkin ajan myötä.
Johns palasi jäille viime tammikuussa ja ehti pelata jopa 17 ottelua Starsin riveissä ennen kuin koronaviruskriisi katkaisi kauden maaliskuussa.
Amerikkalainen kertoi alkuviikosta The Athletic -julkaisulle henkisistä ongelmistaan. Mies halusi avata tarinaansa tuodakseen näkyvyyttä mielenterveysongelmille yhteiskunnassa.
Pian Johnsile alkoivat soitella myös muu lehdistö, joka maanitteli kommentteja Stars-pakin ahdingosta. DFW-alustan The Ticket -ohjelman kysymys hänen itsemurhaviesteistään oli hieman liikaa.
– Seurasi pitkä hiljaisuus Johnsin miettiessä kysymystä. Hänen äänestään kuuli tuskan hänen sanoessaan, ettei hän mielellään vastaisi tähän, ohjelmaa katsonut Professional Hockey Writers’ Associationin Taylor Baird kertoi Twitterissä.
There was a big silence as Johns contemplated the question, and you could hear the pain as he said he'd rather not answer that.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nikolaj Ehlersin lähtö sattuu – supertähdeltä suorat sanat
- Lähde: NHL:n entinen kärkivaraus neuvottelee siirrosta KHL:ään
- New York Rangers kiinnitti kaksi nuorta maalivahtia
- Uransa päättänyt Pat Maroon löysi töitä
- Toronto Maple Leafs hankki uuden suomalaisvahvistuksen: ”Olen innoissani”
- KHL:ään suuntaava päävalmentaja Gerard Gallant lataa: ”Olen v*ttuuntunut”
- Lähde: Connor McDavidin sopimus tulee yllättämään kiekkokansan
- Patrik Laine arvioi viime kauttaan MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- NHL Network: Tässä NHL:n parhaat pelaajat 2000-luvulla!
- Uudet haasteet kutsuvat! 900 NHL-ottelun puolustaja vaihtaa maisemaa
- Lähde: Connor McDavidin sopimus tulee yllättämään kiekkokansan
- NHL Network: Tässä NHL:n parhaat pelaajat 2000-luvulla!
- KHL:ään suuntaava päävalmentaja Gerard Gallant lataa: ”Olen v*ttuuntunut”
- Uudet haasteet kutsuvat! 900 NHL-ottelun puolustaja vaihtaa maisemaa
- Toronto Maple Leafs hankki uuden suomalaisvahvistuksen: ”Olen innoissani”
- Patrik Laine arvioi viime kauttaan MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Uransa päättänyt Pat Maroon löysi töitä