KHL-siirto sittenkin jäihin? Expressen: Hirmutehokas puolustaja kiinnostaa Anaheim Ducksia
Kuva: Getty Images
Anaheim Ducks on iskenyt silmänsä kokeneeseen kanadalaispuolustajaan, uutisoi Expressen.
Sivuston saamien tietojen mukaan NHL-seura on Kodie Curranin kintereillä.
Tilanne ei ole kuitenkaan helppo, sillä aiemmin 30-vuotias puolustaja on liitetty huhuissa KHL:n Avangard Omskiin. Expressenin mukaan hänellä olisi jopa voimassa oleva sopimus KHL:n suurseuran kanssa. Tuore käänne voi kuitenkin muuttaa suunnitelmia.
NHL:n suunnalta osoitettu kiinnostus ei ole kovinkaan yllättävää, sillä Curran pelasi todella vahvan kauden SHL:ssä Rögle BK:n takalinjoilla. Puolustaja esiintyi 48 ottelussa huikein tehopistein 12+37=49 ja hänet valittiin koko sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Curran ei ole pelannut urallaan vielä ainuttakaan NHL-ottelua.
LUE MYÖS:
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus