Ex-tappelija Bob Probertista kertova dokumentti maalaa karun kuvan takavuosien NHL-kulttuurista
Kuva: Getty Images
YLE Areenaan maanantaina ilmestynyt dokumenttielokuva Bob Probert – tappelijan tragedia maalaa karun kuvan 1980- ja 1990-lukujen tappelujen kyllästämästä NHL:stä.
Dokumentin pääosassa nähdään aikansa pelätyimpänä NHL:n tappelijana, joskin myös loistavana pelaajana tunnettu, vuonna 2010 vain 45-vuotiaana menehtynyt ex-hyökkääjä Bob Probert.
Jatkuvissa ongelmissa kaukalon ulkopuolella alkoholin ja huumeiden täyttämän elämänsä kanssa ollut Probert oli rakastettu ja fanien palvoma urheilusankari, jonka uran 150 tappelua jättivät miehen elämän loppupuolella tähän karun jäljen vakavan CTE-aivovamman myötä.
Dokumentissa kuullaan paitsi Probertin entisiä peli- sekä tappelukavereita, myös tämän perhettä vaimosta ja lapsista lähtien. Varsinkin perheenjäsenten haastattelujen sekä kotivideopätkien myötä katsoja pääsee näkemään Probertista myös inhimillisemmän puolen miehen gooniroolin takaa.
Varsinaisen idiootin kuvan itsestään dokumentissa jättää useaan otteeseen ääneen sekä haastattelujen että vanhojen videoklippien myötä pääsevä Don Cherry. Kanadalainen kiekkoikoni ylistää ja glorifioi kaukaloväkivaltaa suorastaan oksettavalla tavalla, samalla aivovammoja väheksyen.
Rahtusen vajaa puolentoista tunnin pituinen dokumentti nyt katsottavissa YLE Areenasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Leevi Meriläinen sai uuden NHL-sopimuksen
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin