Calgary kiinnitti puolustukseensa kaksi yliopistotähteä – Juuso Välimäen pelipaikka uhattuna?
Kuva: Getty Images
Calgary Flames on kiinnittänyt riveihinsä kaksi USA:n yliopistossa viime vuodet kiekkoillutta puolustajaa.
Seuran uudet kiinnitykset ovat Minnesota Statesta saapuva Connor Mackey, 23, sekä North Dakotasta hankittu Colton Poolman, 24. Kaksikon sopimukset kattavat alkuun ensi kauden.
– Nämä kaverit eivät ole 17- tai 18-vuotiaita, vaan he ovat kypsiä pelaajia. He tulevat taistelemaan NHL-paikoista nopealla aikataululla. Meillä on tällä pelipaikalla nyt enemmän syvyyttä kuin aiemmin, Calgaryn GM Brad Treliving kommentoi tuoreita kiinnityksiään Flamesin kotisivuilla.
– Koskaan ei voi olla liikaa puolustajia. Olemme varanneet ja kehittäneet muutamia laatupakkeja viime vuosina: välimäet, kylingtonit ja anderssonit, Treviling jatkoi viitaten koko tämän kauden loukkaantumisen vuoksi sivussa olleeseen Juuso Välimäkeen, Oliver Kylingtoniin ja Rasmus Anderssoniin.
Suomalaisittain Mackeyn ja Poolmanini tulo saattaa vaikuttaa nimenomaan Välimäen asemaan seurassa. 21-vuotias entinen 1. kierroksen (16.) varaus on kärsinyt kahdella ensimmäisellä NHL-kaudellaan loukkaantumisista. Viime kaudella 24 ottelun verran NHL-tunnelmaa haistelleen puolustajan tämä kausi meni pilalla jo elokuussa tulleeseen pahaan polvivammaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-historiaa! IS: Suomalaistuomari sai huippupestin
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!