Asiantuntijan mukaan Detroit Red Wingsin esimerkki kertoo NHL:n tasapainosta: ”Mahtava järjestelmä”
Kuva: Getty Images
Leo Komarovin New York Islanders isännöi lauantaina Tuukka Raskin Boston Bruinsia.
Vakuuttavaa kautta jälleen pelaava Bruins on itäisessä konferenssissa sijalla yksi, mutta myös Islanders on pelannut mukiinmenevän sesongin ja miehittää idässä kuudetta sijaa ja on kiinni pudotuspelipaikassa.
– Boston on ollut jo vuosia kova. Islanders oli jonkin aikaa ihan NHL:n pohjasakkaa, mutta on noussut sieltä ja oli viime vuonnakin pudotuspeleissä. Siellä on scouttaus ja varaukset olleet onnistuneita. Barry Trotz on pidetty ja menestynyt valmentaja, tehnyt nyt hyvää työtä Islandersissa, entinen NHL-pakki Sami Helenius toteaa NHLSuomi-sivustolle.
Boston on rakentanut pitkään joukkuetta ja se elää nyt huippuvaihetta. Viime kaudella Bruins pelasi finaaleissa, mutta hävisi St. Louis Bluesille. Edellinen Bruinsin mestaruus on keväältä 2011. Islandersin huippuvuosista on aikaa. Se voitti neljä perättäistä mestaruutta vuosina 1980-1983.
– Niin ne voimasuhteet muuttuvat. Detroit esimerkiksi dominoi vuosia NHL:ää, mutta on nyt pohjasakkaa. NHL:n varausjärjestelmä on siitä mahtava. Se pitää huolen siitä, että sarja pysyy tasaisena, eikä mikään joukkue dominoi vuodesta toiseen, Helenius toteaa.
New York Islanders – Boston Bruins lauantaina klo 20.00. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat vahvistuu: Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Sulaako Philadelphia Flyers? Päävalmentajalta tiukka viesti – näiltä miehiltä vaaditaan lisää
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi