Vegas Golden Knightsille huippu-uutisia: Loukkaantunut tähtisentteri palaa kaukaloon
Kuva: Getty Images
Vegas Golden Knights-sentteri William Karlsson on palaamassa kaukaloon lähes kuukauden tauon jälkeen.
Sormensa 14.tammikuuta Buffalo Sabres-ottelussa murtanut ruotsalainen kertoo NHL:n virallisilla nettisivuilla, että paluupeliksi on tällä hetkellä suunniteltu varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa pelattavaa Minnesota Wild-kamppailua.
Karlsson pelasi ennen loukkaantumistaan peräti 234 NHL-peliä peräkkäin ja odottaakin jo innolla paluuta tositoimiin.
– On ollut raskasta olla sivussa. Ei pelkästään se, ettei ole voinut pelata vaan myös poissaolo kopista jätkien kanssa, 27-vuotias ruotsalaistaituri korostaa.
Seuran valmennustiimissä on Karlssonin poissaolon aikana tapahtunut iso muutos.
Golden Knightsin päävalmentajana toimii tätä nykyä San Jose Sharksista aiemmin tällä kaudella kenkää saanut Peter DeBoer.
Vaikkei Karlsson olekaan vielä pelannut DeBoerin alaisuudessa, ovat uuden valmentajan suunnitelmat jo pääpiirteittäin tutut.
– Olin ensimmäisellä vieraspelireissulla loukkaantumiseni jälkeen mukana palavereissa, joten tiedän miten hän haluaa joukkueen pelaavan, Karlsson kertoo.
Sentteri on kuluvalla summannut pelaamissaan 49 ottelussa summannut tehot 10+24=34.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana