Venäläisen takavuosien tähtihyökkääjä Ilja Kovaltshukin alkuviikosta saamat potkut Los Angeles Kingsissä puhuttavat edelleen koko jääkiekkomaailmaa.

Kovaltshuk palasi pitkän KHL-rupeamansa jälkeen viime kaudeksi NHL:ään saaden Kingsiltä kulmakarvoja nostattaneen kolmen vuoden ja päälle 18 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.

Venäläissivusto Allhockey.ru tylyttääkin maan kiekkodiivan päätöstä lähteä mukavan elämän perässä henkseleitään paukutellen Hollywoodiin sen sijaan, että tämä olisi palannut taalajäille pienemmän profiilin nimenä.

– Ilja halusi kaiken kerralla: mukavan elämän rannikolla, mikä on perheen kannalta tietenkin hyvä ratkaisu. Hän halusi myös ison sopimuksen, sekä paikan kahdesta kärkiketjusta. Kingsissä hänelle annettiin kaikki mahdollisuudet, kunnes seurajohto huomasi, ettei hän ole kaiken sen rahan arvoinen, venäläissivusto tylyttää nostaen esimerkiksi Teemu Selänteen reilu vuosikymmen sitten tekemän rohkean päätöksen.

– Kovaltshuk ei suostunut allekirjoittamaan pientä sopimusta nähdäkseen, riittääkö hänen nopeutensa NHL:ään vai ei. Selänne taas palasi 35-vuotiaana Anaheimiin, otti yhden vuoden ja miljoonan dollarin sopimuksen ja iski tuolla kaudella 40 maalia ja 50 maalisyöttöä. Tämän jälkeen edessä oli reilu palkankorotus, sivusto muistuttaa.

Selänne palasi Ducksin riveihin vaikean polvileikkauksen jälkeen kaudella 2005-06. Vain paria kautta aiemmin lähes 10 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttineen suomalaislegendan tuolloinen vedonlyönti itsensä puolesta tuotti lopulta komen, lähes kolmen miljoonan taalan palkankorotuksen seuraavalle kaudelle lähdettäessä.

LUE TUOREIMMAT AIHEESTA: NHL-ura paketissa? Sisäpiiritoimittajalta karu päivitys Ilja Kovaltshukin tilanteesta