Colorado Avalanche kaatoi New Jersey Devilsin varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa maalein 3-1.

Ottelun suurin puheenaihe oli pelitapahtumien sijaan Taylor Hallin pudottaminen Devilsin pelaavasta kokoonpanosta vain hetki ennen pelin alkua. Supertähden on povailtu siirtyvän jo lähipäivinä juuri Avalanchen riveihin. Coloradon ykköstähti Nathan MacKinnon myönsi ottelun jälkeen ottavansa kanukkitähden vastaan avosylin, mikäli toissa kauden MVP:n siirto toteutuisi.

– Se olisi mahtavaa. Haluaisin toki tänne muitakin pelaajia, kuten Sidney Crosbyn, Connor McDavidin ja muita. Se (Hallin siirto) on mahdollista, mutta pidämme myös nykyisestä joukkueestamme, MacKinnon kommentoi Denver Postille.

Oman joukkueensa otteisiin MacKinnon ei voitosta huolimatta ollut tyytyväinen.

– Mikäli haluamme taistella Stanley Cupista, nyt nähty esitys ei ole riittävä, supertähti kommentoi voittoa idän heikoimpiin joukkueisiin tällä kaudella lukeutuvasta Devilsistä.

Voitto nosti Coloradon takaisin läntisen konferenssin kärkipaikalle. Siirto Kalliovuorille olisikin varmasti myös koko uransa heikoissa joukkueissa pelanneelle Hallille mieluinen joululahja.