Asiantuntija ylistää New York Islandersia: ”Vähiten maaleja omiin”
Kovavireiset NY Islanders ja Buffalo Sabres iskevät yhteen lauantaina New Yorkin Nassau Coliseumissa.
Islanders pelaa väkevää kautta ja on itäisessä konferenssissa kolmantena. Se pelasi loka-marraskuussa uskomattoman 16 pelin sarjan, jossa se hävisi vain kerran. Viimeisestä neljästä pelistä Islanders on voittanut kolme.
– Islandersin puolustus toiminut edelleen, vaikka pieni epäily oli miten viime kauden jälkeen pystyy pitämään tasonsa. Vähiten maaleja omiin. Lisäksi ylivoima on ollut todella hyvää viimeisissä peleissä, toteaa Viasatin jääkiekkoasiantuntija Esa Pirnes NHLSuomi-sivustolle.
Sabres on myös hyvässä iskussa ja mukavissa asetelmissa itäisen konferenssin seitsemännellä sijalla. Se on jäänyt yhdeksässä viime pelissä vain kerran ilman pisteitä ja takana on kolmen matsin voittoputki.
Buffalon riveissä Rasmus Ristolainen pelaa isossa roolissa puolustuksessa ja on joukkueen pistepörssissä kuudentena tehoin 2+13=15. Sabresin toinen suomalaispakki Henri Jokiharju on tehoillut itsensä kymmenenneksi pistepörssissä tehoin 3+7=10.
– Buffalo, aloitti kuten viime vuonna ottaen voittoja voiton perään. Sitten tuli huono jakso, mutta joukkue on kypsempi vuoden takaiseen verrattuna ja ovat nyt pystyneet kääntämään trendin jälleen voittavaksi. Siitä iso kiitos kippari Asiantuntija ylistää New York Islandersia: ”Vähiten maaleja omiin” antamasta panoksesta jäällä ja kopissa. On kasvanut henkisesti ja tällä hetkellä hinaa joukkuetta hienosti, Pirnes toteaa.
New York Islanders – Buffalo Sabres lauantaina klo 20.00. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Studiossa ennakkopelailu aloitetaan Pirneksen ja kumppanien johdolla klo 19.30.
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”