Chicago Blackhawksin suomalaispuolustaja Olli Määttä myönsi kaipaavansa suomalaista perinneruokaa pelatessaan vuoden ”rapakon takana” Pohjois-Amerikassa.

Kun 25-vuotias NHL-pakki saapuu viettämään kesälomiaan kotikaupunkiinsa Jyväskylään, keskittyy mies erityisesti yhteen asiaan – perinteisten kotimaisten herkkujen tankkaamiseen.

– Kun ajattelen Jyväskylää, mieleeni tulee poronkäristys ja savustettu lohi. Sitten meillä on myös paljon tummaa, oikein perinteistä suomalaista ruisleipää, Määttä tunnelmoi Chicago Sun Timesin haastattelussa.

NHL:n suomalaisvahvistukset eivät ehdi nauttia Suomen kesästä kovinkaan pitkään ennen paluuta harjoitusleireille valtameren toiselle puolelle. Aika on käytettävä tehokkaasti hyväksi.

– Vedän sen varmaan hieman yli kesäisin, mutta viettäessä talvet täällä sitä (suomalaista ruokaa) ei saa enää. Sitten sitä kyllästyy amerikkalaiseen ruokaan ja on mentävä takaisin Suomeen, Määttä naureskeli.