Suomalainen liigataituri yllättäen lähelle NHL:n portteja – NY Islanders kutsui leirille: ”En ehtinyt oikein edes miettimään”
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue Lahden Pelicansissa ihastuttanut ja näppäristä käsistään tutuksi tullut hyökkääjä Severi Lahtinen on lähempänä NHL:n portteja kuin koskaan aiemmin.
Vantaalla syntynyt ja Orimattilassa lapsuutensa viettänyt pelaaja pääsi kesällä käymään rapakon takana NHL-ympyröissä. NY Islanders kutsui hänet näyttämään taitojaan joukkueen ja AHL:ssä pelaavan Bridgeport Sound Tigersin pampuille.
Liigan puolella runkosarjan 50 ottelussa tehot 5+17=22 iskenyt Lahtinen kertoo NHLSuomi-sivustolle, että lähtö meren taakse tuli nopeasti.
– En ehtinyt oikein edes miettimään. En välttämättä tänä vuonna odottanut tätä sillä tavalla kuin varausikäisenä, kuudessa pudotuspeliottelussa kolme syöttöpinnaa saalistanut 20-vuotias Pelicans-hyökkääjä miettii.
Suomalaista ja pohjoisamerikkalaista kiekkoa vertailtaessa puhe kääntyy hyvin usein kaukaloiden kokoihin. Askit ovat meren takana kapeampia, mutta… – Minusta tuntui, että olisi ollut jopa enemmän aikaa. En tiedä, miksi niin. Etäisyydet ovat pienemmät, kudit lähtevät periaatteessa lähempää maalia, Lahtinen arvelee. Suomalainen ja leirin muut pelaajat pääsivät toki jäille, mutta kuului ohjelmaan muutakin. – Alussa oli lääkärintarkastuksia ja kävimme syömässä. Tutustuimme myös valmentajiin, koppiin ja kavereihin. Sain unirytmiäkin kuntoon. – Silloin tiistaina ja keskiviikkona olimme aamulla jäillä ja lisäksi meillä oli joitakin testejä. Torstaina oli neljällä neljää vastaan kunnon pelit, Yankeesin baseball-pelin aitiosta nähnyt Lahtinen selittää kesä-heinäkuun taitteessa järjestetystä leiristä. – Perjantaina oli normitreenit. Illalla kävimme syömässä. Lauantaina oli viisi vastaan viisi -peli. Se oli normimatsi, kolme 20 minuutin erää. Paluumatka kotiin ei mennyt aivan nappiin. – Sunnuntaina olin Helsingissä. Lontoossa myöhästyin jatkolennolta. Jouduin venailemaan vähäsen, mutta selvisin hyvin himaan. Mutta mitäpä Islesin kutsu käytännössä tarkoittaa? – Ensi kausi merkkaa varmaan aika paljon. He varmaan ottavat minut erityistarkkailuun ja tulevat katsomaan pelejä. Kyllä tällaisesta saa aina motivaatiota ja intoa lisää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon