Komean NHL-uran tehnyt Kari Lehtonen myöntää: ura ohi!
Kuva: Getty Images
Kenties lupaavimpana suomalaismaalivahtina aikoinaan pidetty Kari Lehtonen myöntää uransa ammattilaiskiekkoilijana olevan ohi.
35-vuotias entinen NHL:n varaustilaisuuden kakkosnimi kertoi The Athleticille antamassaan haastattelussa pitäneensä oven paluulle auki välivuodesta huolimatta. Nyt ura on kuitenkin lopullisesti paketoitu.
– Odotin (vuosi sitten) kauden alkua ja sitä, tuleeko jollekin seuralle huono startti, loukkaantumisia tai muuta vastaavaa. Yhtäkkiä päätin, että tämä oli tässä. Aloin viettää enemmän aikaa perheen kanssa. En silti halunnut ilmoittaa virallisesti lopettamisesta, vaan halusin pitää oven paluulle avoinna, Lehtonen avaa vuoden takaisia tunnelmiaan.
– Päätin pitää koko vuoden vapaata ja ottaa selvää, palaako kipinä pelaamiseen takaisin. Mutta en ole tuntenut enää halua pukea pelikamoja päälleni, Lehtonen tunnustaa ja myöntää samalla, ettei Yhdysvalloista vaimon löytänyttä suomalaistorjujaa missään vaiheessa kiinnostanut paluu Eurooppaan tai KHL:ään.
Kaudella 2003-04 NHL:ssä debytoinut Lehtonen edusti NHL-urallaan Atlanta Thrashersia sekä Dallas Starsia, jossa mies vietti uransa viimeiset yhdeksän kautta. Maalivahti pelasi urallaan 649 NHL:n runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 91,2 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,71.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana