Yli 10 miljoonaa roskiin: Entinen Buffalo-hyökkääjä ei kadu aiheuttamaansa skandaalia – ”Se oli oma ratkaisuni”
Kuva: Getty Images
Hyökkääjä Patrik Berglund aiheutti viime joulukuussa kohun rikkomalla tietoisesti tuolloin edustamansa Buffalo Sabresin sääntöjä.
Tapauksen seurauksena Sabres purki 30-vuotiaan ruotsalaisen vuoteen 2022 voimassa olleen sopimuksen, joka takasi miehelle 3,85 miljoonan dollarin vuositulot.
Nyt Berglund kertoo Andy Stricklandin Hockey Sense -podcastissa seisovansa edelleen tuolloisen päätöksensä takana.
– Se oli oma ratkaisuni, enkä ole katunut sitä sekuntiakaan. Olen viime ajat viettänyt vain aikaa perheeni ja ystävieni kanssa, Berglund kertoo.
Kotimaahansa palannut Berglund kertoo, ettei sopeutunut missään vaiheessa Sabresiin ja Buffaloon, johon hänet kaupattiin viime kesänä kymmenen St. Louis Bluesissa vietetyn kauden jälkeen.
Hyökkääjän mukaan raha ja sopimus eivät olleet hänelle tärkeitä. Berglundin mukaan hän rakastaa kuitenkin edelleen jääkiekkoa ja aikoo palata takaisin tositoimiin jälleen tulevalla kaudella. Uutta seuraa ei kuitenkaan vielä ole kiikarissa.
Berglund on pelannut NHL-urallaan yhteensä 717 ottelua, joissa on summannut 326 (170+156) tehopistettä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan