Onko taikauskolla rajoja? Toronto maksoi yli 50 vuotta vanhan kirouksen poistamisesta

Taikausko on iso osa urheilua etenkin Pohjois-Amerikassa. Pienet rituaalit ohjaavat arkea onnen sukista aina maalitolppien silittämiseen asti.
Yhä 2010-luvulla taikausko elää ja voi vahvasti NHL:ssä. Toronto Maple Leafs on maksanut entiselle pelaajalle Larry Hillmanille pitkäaikaisen kirouksen poistamisesta. Kirouksen takaa löytyy tarina aina seuran menestysvuosilta asti.
Vuonna 1967 Toronto juhli Stanley Cup -voittoa. Joukkueen puolustaja Larry Hillman halusi palkankorotuksen ja vaati 20 000 dollaria kaudesta. Seura ei suostunut kuin 19 500 dollariin. Hillman piti lakkoa 24 päivää ennen kuin otti seuran tarjouksen vastaan.
Hillman joutui kuitenkin maksamaan 100 dollaria sakkoa jokaiselta lakkopäivältään, yhteensä 2400 dollaria. Myöhemmin kaudella Hillman siirtyi laajentumisdraftissa Minnesota North Starsiin. Siirron yhteydessä pelaaja vannoi, että Toronto ei tule voittamaan uutta mestaruutta ennen kuin 2400 dollaria korkoineen on maksettu hänelle.
Nyt Sports Illustrated kertoo, että Toronto on viimein maksanut summan ja poistanut kirouksen. Seuran puheenjohtaja Brendan Shanahan kirjoitti Hillmanille shekin vuonna 2017 ja päätti 50 vuotta kestäneen kirouksen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Buffalo-valmentaja ajoi kolarin päihtyneenä – kyydissä kolme lasta
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks