Boston Bruinsin lupaavimpiin tulevaisuuden nimiin kuuluva puolustaja Urho Vaakanainen oli tiettävästi useammankin seuran kiikarissa NHL:n siirtotakarajalla.

Tällä kaudella pari NHL-peliäkin pelaamaan ehtinyt ja nuorten MM-kultaa vuodenvaihteessa juhlinut 20-vuotias joensuulaispuolustaja ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa lähelläkään lähtöä toisaalle.

Bruinsin seurajohto teki The Providence -lehden mukaan selväksi, etteivät Vaakanainen sekä seuran kaksi muuta superlupausta, Jack Studnicka sekä Trent Frederic kuuluu vaihdettavien pelaajien listalle, mikä saattoi samalla tarkoittaa joukkueen putoamista pois kilpailusta siirtotakarajan kuumimmista nimimiehistä.

Vaakanainen saattaa olla Bruinsin talenteista se kaikkein kirkkain. Mies varattiin organisaatioon 1. kierroksen 18. pelaajana vuonna 2017. Viime kaudella läpimurtonsa Liigassa SaiPan riveissä tehnyt 183-senttinen puolustaja on kärsinyt tällä kaudella heti kauden alussa tulleesta aivotärähdyksestä, mikä on rajoittanut miehen pelit Bostonissa ja farmiseura Providencessa yhteensä 24:ään.

The Providence muistuttaa maaliskuussa 42 vuotta täyttävän pitkäaikaisen luottopuolustaja Zdeno Charan lopettavan uransa todennäköisesti tähän kauteen, minkä lisäksi myös tähtipakki Torey Krugin sopimus on katkolla. Lehti povaakin Vaakanaiselle isoa ruutua Bruinsin alakerrassa jo tulevalla kaudella.

LUE MYÖS: Boston Bruinsilla surkea tilanne – peräti kolme tähtipelaajaa kielsi kauppaamisensa seuraan NHL:n siirtotakarajalla