Anaheim Ducksin katastrofikaudelle viimeinen sinetti? Kaksi maalivahtia loukkaantuneiden listalle!
Kuva: Getty Images
Katastrofaalisen heikosti vuodenvaihteen jälkeen pelanneen Anaheim Ducksin 25-vuotias tähtimaalivahti John Gibson on on siirretty loukkaantuneiden listalle. Seura ilmoitti samalla myös toisen maalivahtinsa, yhdeksän ottelua tällä kaudella pelanneen Chad Johnsonin joutuvan samaiselle listalle. Miesten paluuaikataulut ovat toistaiseksi avoinna.
Alkukaudesta jopa ykkössuosikkina NHL:n parhaalle maalivahdille ojennettavan Vezina-palkinnon voittajaksi pidetty Gibson piti runkosarjan ensimmäisen kuukauden aikana Ducksia lähestulkoon yksin mukana pudotuspelivauhdissa torjumalla kiekot käsittämättömällä 93,8 prosentin varmuudella.
Sittemmin mm. tähtihyökkääjä Corey Perryn koko runkosarjan avauspuolikkaan kestäneestä poissaolosta kärsinyt Ducks-nippu on valahtanut seurahistoriansa pahimpaan alamäkeen. Seitsemän ottelun tappioputkensa viime yönä katkaissut seura on voittanut vain kolme viimeisestä 22 ottelustaan.
Myös Gibsonin tilastot ovat luonnollisesti pudonneet luisun myötä, sillä 46 ottelun jälkeen miehen torjuntaprosentti on enää 91,3 päästettyjen maalien keskiarvon hipoessa kolmea (2,93).
Vähiten maaleja kaikista NHL-seuroista tehnyt (128) Ducks on valahtanut läntisen konferenssin peränpitäjäksi. Ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan on venähtänyt tappioputken myötä jo kuuteen pisteeseen.
Injury updates from Bob Murray:
John Gibson (head/back/neck) is improving, but he will he placed on IR.
Chad Johnson (head) will be placed on IR.
John Gibson (head/back/neck) is improving, but he will he placed on IR.
Chad Johnson (head) will be placed on IR.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tampa Bay Lightning kiinnitti kovaotteisen pelurin
- Raju väite: Colorado Avalanchen GM jättää seuran – siirtymässä kilpailijan leiriin!
- Leijonat sai NHL-vahvistuksen mukaan – ketjut myllättiin uusiksi!
- MM-nöyryytys oli liikaa: Ruotsin tähdet ottivat yhteen – Oliver Ekman-Larsson latasi suorat sanat
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- MM-kisoissa jättiyllätys: USA on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- MM-nöyryytys oli liikaa: Ruotsin tähdet ottivat yhteen – Oliver Ekman-Larsson latasi suorat sanat